Paikallisuutiset
Kainuussa koronatilanne perustasolla – rajoitukset ja suositukset säilyvät ennallaan
Kainuun koronatilanne on perustasolla, sillä uusia tartuntoja ei viikonlopun jälkeen ole tullut, kertoi Kainuun sote keskiviikkona.
Kainuun koronatilastossa eivät näy ne tartunnat, jotka ovat maakunnassa todettu, mutta tartunnan saaneen kotikunta on Kainuun ulkopuolella.
Vaikka tilanne on Kainuussa rauhallinen, epidemiatilanne elää koko ajan ja matkustaminen sekä lomaliikenne lisäävät riskiä viruksen leviämiselle.
Hiihtolomien vuoksi tartuntojen odotetaan nousevan edelleen matkustelusta johtuen.
Kainuun sote kehottaa kiinnittämään entisistä enemmän huomiota kasvomaskin käyttöön, riittäviin turvaväleihin, yskimis- ja käsihygieniaan sekä välttämään kokoontumisia isoissa joukoissa.