Paikallisuutiset
Kajaanin kaupunki laittaa koronatilanteen takia tauolle ryhmäsisäliikunnan ja sisäliikuntapaikkojen käytön
Kajaanin kaupunki sulkee koronatilanteen takia ryhmäsisäliikuntatoiminnan ja sisäliikuntapaikat maanantaista 30. elokuuta alkaen, kunnes toisin ilmoitetaan.
Myös koulujen liikuntatunnit pidetään ulkona, eikä sisäliikuntaa järjestetä. Ryhmäsisäliikunnan keskeyttämistä suositellaan myös yksityisille palveluntarjoajille.
Kaupungin tiedotteessa todetaan, että Kainuu on yhä epidemian kiihtymisvaiheessa, ja että uusia koronatartuntoja on kuluneen viikon aikana ollut erityisesti Kajaanissa.
– Useissa yhteyksissä on käynyt ilmi, että tauti on tarttunut erityisesti harrastustoiminnassa ja vapaa-ajan muissa tapaamisissa, tiedotteessa sanotaan.
Tämän viikon aikana koronatartuntoja on ollut Kajaanin lyseon sekä Lehtikankaan yläkouluissa.
Maanantaina molemmilla kouluilla järjestetään pikatestaukset kaikille karanteeniin määrätyille oireettomille oppilaille. Negatiivisen tuloksen saaneet oppilaat jatkavat koulussa normaalisti.
Lohtajan koululla sekä Keskuskoululla altistuneet henkilöt noudattavat aiemmin saamiaan ohjeita testauksen suhteen.
– Covid-19-tartunnat ovat lisääntyneet erityisesti yli 12-vuotiaiden mutta alle 40-vuotiaiden joukossa. Harrastustoiminnasta on raportoitu useita jatkotartuntoja. Vaikka ilmaantuvuusluku on korkea, tilanne ei tällä hetkellä kuormita sairaalan toimintaa. Sairaalahoitoa ovat tarvinneet viime aikoina vain yksittäiset koronapotilaat, kertoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari tiedotteessa.
Kajaanin kaupungin vs. sivistysjohtajan Päivi Rissasen mukaan nyt keskitytään siihen, että opiskelijat ja koululaiset voivat jatkaa lähiopetuksessa.
– Harrastustoiminnan rajoittaminen pohjautuu tietoon taudin leviämispaikoista. Kouluissa jatkotartuntoja on ollut todella pieni määrä, vaikka altistuneita on kymmeniä.