Paikallisuutiset

Kajaanin valtuusto kiirehti turhautuneena kaavoittajia, mutta kaupunkikeskustan hankkeiden eteneminen sai kokousväeltä myös kiitosta

Kajaanin kaupunginvaltuusto ei tahdo millään malttaa odottaa, että rakentamista mahdollistavat kaavat tulevat valmiiksi.

Kajaanin kaupunginvaltuusto pui liki kahden tunnin ajan kaavoituksen tilannetta. Kuva: Inka Hurskainen

Kajaanin kaupunginvaltuuston kokouksessa moni valtuutettu ilmaisi turhautumisensa kaavoituksen hitaaseen etenemiseen ja myös siihen, ettei kaivattuja rantatontteja ole vieläkään Kajaanissa tarjolla.

Hannu Suutarin (kok.) mukaan Kajaani menettää houkuttelevien tonttien puuttumisen takia hyvätuloisia v

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä