Paikallisuutiset

Kajave perustelee kuluttajalle tulevat siirtohintojen 7 prosentin korotukset pakolla – toimitusjohtajan mukaan yhtiö ei voi toimia vastoin lakia

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Asiakkaiden harmistus on tullut selkeästi ilmi eikä missään tapauksessa aliarvioida asiakkaiden murhetta hintatasosta, mutta on todella haasteellinen tilanne yhtiölle, että laki velvoittaa. Yhtiö ei voi toimia vastoin lakia jättämällä investoinnit tekemättä. Se ei ole mahdollinen tie.

Näin totesi Kajave Oy:n toimitusjohtaja Heikki Juntunen torstaina, jolloin yhtiö ilmoitti korottavansa siirtohintoja joulukuun alusta alkaen.

Viimeksi marraskuussa 2019 siirtohintoja korottaneen yhtiön johtaja osoittaa jälleen kerran vuonna 2013 muuttuneeseen sähkömarkkinalakiin ja siihen, että ehdottomat säädökset pakottavat verkkoyhtiöt toimitusvarmuutta parantaviin investointeihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuonna 2036 Kainuun asemakaava-alueilla ei saa olla yli kuuden tunnin ja haja-asutusalueilla yli 36 tunnin katkoja.

– Ei se ole pelkästään Kajaven vika, että olla tässä tilanteessa. Yhteiskunta painottaa nykyisellä lainsäädännöllä hirmu paljon sähkön toimituksen laatua ja keskeytyksettömyyttä, ja se maksaa. Mitä pidemmät verkkojohtopätkät per asiakas on ylläpidettävä, niin sitä enemmän se maksaa.

Kajaven toimialueella on sähköverkkoa 229 metriä yhtä käyttöpaikkaa kohti, kun keskiarvo asettuu koko maassa 113 metriin.

Kajave painottaa investointeja lähivuosille

Kajave painottaa investointeja lähivuosille, jotta säävarmempi sähköverkko kattaisi mahdollisimman pian suurimman osan käyttöpaikoista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Juntusen mukaan investointitahdissa ja hinnankorotuksissa ei ole kyse hinnoittelua alemmaksi painavien lainsäädäntötoimien pelosta, vaan nykyisten säädösten ja tiedossa olevien tarpeiden pohjalta lasketusta välttämättömyydestä.

– Se on hirveän paljon kiinni siitä, mitä yhteiskunta tahtoo jakeluverkon haltijalta. Jos se haluaa halvempia hintoja, niin varmasti niihin pystytään puuttumaan lainsäädännöllisin keinoin. Ilman muuta Kajave menee voimassa olevien säädösten mukaan.

Lähivuosien investointitasoksi Kajave on asettanut 25–30 miljoonaa euroa vuodessa, kun 2010-luku mentiin keskimäärin 15–20 miljoonalla eurolla.

Hintojen korotuksilla noin neljä miljoonaa

Hintojen korotukset lisäävät Kajaven liikevaihtoa noin neljällä miljoonalla eurolla. Tänä vuonna perusbisneksen liikevaihto asettuu noin 45 miljoonaan euroon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Investoinnit olivat liikevaihdosta viime vuonna reilut 50 prosenttia ja tämänhetkinen tuntuma on, että tänä vuonna prosenttiluku tulee olemaan isompi. Tämäntyyppisessä liiketoiminnassa tuloksen osuus kerätystä rahasta on kohtalaisen iso, mutta kun sitä suhteuttaa taseeseen ja ylläpidettävään verkko-omaisuuteen, niin ollaan kohtalaisen maltillisissa, Energiaviraston valvontamallin sallimissa tuottotasoissa.

Lisäksi yhtiö käyttää investointeihin myös lainarahoitusta.

Juntunen ei ota kyllä tai ei -kantaa kysymykseen, onko siirtohintojen korotuksia luvassa lisää ja millä tahdilla. Yhtiö elää vuosittaisten tilanteiden mukaan, ja vaikuttavia tekijöitä piisaa kulloisestakin lainsäädännöstä säätilaan, asiakastulokehitykseen ja väestömuutokseen.

– Kyllä me tällä ensi vuosi luultavasti melko pitkälle mennään, hän uskaltaa ennakoida.

Korjaus 23.10 kello 12.06: Alun perin korotusten kerrottiin koskevan arvonlisäverollisia ja verottomia hintoja. Kyse on kuitenkin sähköverollisista ja sähköverottomista hinnoista. Kuluttajia koskee sähköverollisten hintojen 7 prosentin korotus ja Kajave-yhtiötä sähköverottomien hintojen 9,2 prosentin korotus. Alkuperäinen virheellinen tieto oli Kajaven tiedotteesta.

Kajave

Korotuksiajoulukuun alussa

Kajave Oy korottaa siirtohintoja joulukuun alusta alkaen.

Sähköverolliset hinnat, jotka kuluttaja maksaa, nousevat keskimäärin 7 prosenttia. Sähköverottomat hinnat, jotka Kajave maksaa, nousevat 9,2 prosenttia.

Kerrostalo, vuosikulutus 2 000 kWh: korotus 2,6 euroa kuukaudessa.

Rivi- tai omakotitalo, vuosikulutus 5 000 kWh: korotus 4,9 euroa kuukaudessa.

Omakotitalo, vuosikulutus 18 000 kWh: korotus 9,6 euroa kuukaudessa.

Suunnitelman mukaan keskijänniteverkon kilometreistä on maakaapeloitu 15 vuoden päästä noin kolmannes (osuus nyt reilut 10 prosenttia).

Kaikki taajama-alueet on jo käytännössä maakaapeloitu, mikä tarkoittaa noin 70 prosenttia kaikesta siirtyvästä sähköstä. Kajavella on verkkoa noin 13 500 kilometriä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä