Paikallisuutiset
KAMKin kansainväliset opiskelijat eivät työllisty Kainuuseen – näin KAMKin, kaupungin ja yrittäjien edustajat kommentoivat ratkaisuja
Kajaanin ammattikorkeakoulussa englanninkielisten koulutuksien suosio on viime vuosina ollut kasvussa, mutta vain harvat ulkomaalaisista opiskelijoista lopulta työllistyvät Kainuuseen valmistumisensa jälkeen. Kainuun Sanomissa (3.2.) kolme KAMKin kansainväliseltä linjalta valmistunutta opiskelijaa toi esille, että työllistymishaasteiden takia monet valmistuneet joutuvat etsimään töitä Kainuun ulkopuolelta.
– Ei ole helppoa. Yleensä kielitaito tulee vastaan, monetkaan eivät ehdi opiskelujen aikana oppia suomen kieltä riittävälle tasolle.
Näin Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) opintoasiainpäällikkö Henna Huusko vastaa, kun häneltä kysytään kansainvälisten opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksista Ka