Viihde
Katsottua: Ben Miller teki Houset – Professori T kärsii neurooseista lauantai-illan uudessa tv-sarjassa
Ben Miller on säestänyt Rowan Atkinsonin kohellusta suosituissa Johnny English -elokuvissa. Vävypoika oon -sarjassa hän mokaili appivanhempiensa kotona niin, että Perhe on painajainen -leffojen melkein kaimalla Ben Stillerilläkin olisi ollut perässä pysymistä.
Samannimiseen 2010-luvun belgialaissarjaan pohjautuva Professori T laittaa Millerin monta piirua vakavampaan rooliin. Cambridgen yliopiston kriminologian professori Jasper Tempest on neurooseista kärsivä mies, joka käyttää patologin hanskoja ja kuvittelee oppilaansa vaikkapa kanoiksi.
Brittikoomikon u-käännös totiseksi neroksi tuo mieleen Housen . Sekä amerikkalaisessa menestyssarjassa jurottanut Hugh Laurie että Miller löivät aikanaan läpi pölhökomedian taitureina. Uusi vaihde löytyi molemmilta hämmästyttävän luontevasti.
Onkin sanottu, että komedianäyttelijän on helpompi siirtyä vakavaan rooliin kuin toisinpäin. Adam Sandler , Whoopi Goldberg ja Bill Murray ovat onnistuneet siinä useammankin kerran. Tahrattomassa mielessä (2004) Jim Carrey siirtyi ikimuistoisesti pakahduttavan rakkaustarinan puolelle.
Tilannekomedioissa hiottu ajoituksen ja sävyjen hallinta välähtelevät myös Tohtori T:ssä. Housen kaltaista maailmanhittiä siitä ei ole odotettavissa, mutta tohtorin hahmo on niin hyvin hallussa, että tulevat episodit pitää katsastaa. Myös menneisyyden painolastiin viitataan kiinnostavasti.
Avauksessa siirrytään luentosalista Cambridgen seudun raiskaustapauksia selvittämään. Se on kieltämättä tympeä lähtökohta puolikevyelle sarjaviihteelle, mutta professorin hahmossa on kiinnostavia kerroksia. Emma Naomi tuo tämän entisenä oppilaana ja nykyisenä poliisina maanläheisempää virtaa sarjaan.
Professori T TV1:ssä klo 19.40