Viihde

Katsottua: Bolt oli Jamaikan Elmo – Pekka Eronen on katsonut torstai-illan dokumentin legendasta

Usain Bolt voitti kuusi olympiakultaa ja seitsemän maailmanmestaruutta. Ja yhteensä vielä kuusi viestikultaa päälle. Hänen maailmanennätyksensä 100 ja 200 metrin juoksuissa ovat yhä voimassa. Ja ovat todennäköisesti vielä pitkään.

Kaikki tuo on ihailtavaa, mutta ei vielä se tehnyt jamaikalaisesta pikajuoksijasta ainutkertaista. Ilmiöksi ja legendaksi hänet teki keveys, jolla hän urotyönsä karautti. Siksi hänet muistavat muutkin kuin urheiluhullut ja tilastoniilot.

Bolt ei ainoastaan pinkaissut lyhyitä matkoja epäinhimillisen lujaa. Kun muut sprintterit ennen lähtölaskua puhkuivat ja läpsivät itseään poskille, hän pelleili yleisön kanssa, virnuili kameralle ja svengaili rennosti. Olemuksesta huokui, että pinkominen oli hänestä kivaa. Kaikenlainen ähellys loisti poissaolollaan.

Virtuoosi näyttää siltä kuin olisi sellaiseksi syntynytkin. Vaikka takana on hirmuinen määrä aikaa ja vaivaa, vaikuttaa, ettei tyyppi olisi ikinä oikeastaan treenannut. Siksi Amadeus -elokuvan kikatteleva, mestariteoksia viskova Mozart ahkeraa kollega Salieria niin rankasti ärsyttää. Taikka kikkaileva Ronaldo vastustajaa.

Hollantilainen kulttuurihistorioitsija Johan Huizinga puhui homo ludensista , leikkivästä ihmisestä. Hänen mukaansa leikin luova vaikutus kehittää paitsi yksilöitä, myös yhteiskuntia.

Minusta Boltin selvin edeltäjä ei ollutkaan Jesse Owens , Carl Lewis tai joku muu pikamatkojen legenda, vaan Elmo. Juhani Peltonen kertoi romaanissaan suomalaisesta ihmemiehestä, josta tuli maailman paras urheilija. Kainalniemen oma poika tykkäsi juosta piippu suussa, ja voitti olympialaisissa satasen suoran, vaikka kaatuikin matkalla. Urheilu maittoi Elmolle niin kauan, kun se oli kivaa. Siksi urheiluhullu, hikiotsainen Suomi ei häntä oikeastaan ymmärtänyt.

I Am Bolt, TV5 klo 23.35