Viihde

Katsottua: Kuinka kurpitsajuhla väänsi voiton – kriitikko Pekka Eronen kirjoittaa elämänsä halloweeneista

Olen sitä ikäpolvea, joka ei juurikaan kasvanut amerikkalaisen kummittelujuhlan vaikutuspiirissä. Oikeastaan ainoat vihjeet kurpitsakoristeista ja kivasti jännästä meiningistä tulivat sarjakuvista.

Carl Barksin ikimuistoisessa tarinassa Aku Ankka kävi hurjaan mittelöön kujeilevan Hekla-velhon kanssa. Se oli karnevaalia se, vaikka jutun juoni hämäräksi jäikin.

Tenavissa Eppu odotti vuodesta toiseen Suurta Kurpitsaa ilmestyväksi. Kummassakaan sarjakuvassa ei puhuttu halloweenista, vaan pyhäinpäivästä, mikä ei lapsen käsitystä aiheesta ainakaan kirkastanut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Isompana vastaani tuli John Carpenterin veistä heiluttava Halloween – naamioiden yö (1978). Kananlihaiselle iholle tunkeva kauhuklassikko ei halloweenin juhlintaan innostanut.

Sitten elämääni tupsahtivat lapset, eikä kurpitsajuhlan kutsua voinut enää estää. Sovimme taaperoiden kanssa, että he saavat leikkiä halloweeninsa, kunhan oranssi muovikrääsä jää kauppoihin ja he tekevät koristeet itse.

Niin hienoja niistä tuli, että kaivoin esiin Akun ja Heklan klassikkosarjan. Riemusta kiljuvat nykynassikat tajusivat oitis, missä siinä mennään. Niinpä annoin kaamoskarnevaalille pikkusormen, ja hommasin tulevina halloweeneina jo elokuvia porukalla jännättäväksi. Tim Burtonin Saksikäsi Edwardilla (1990) aloitettiin, ja Painajaisella ennen joulua (1993) jatkettiin.

Sillä tiellä jatkettiin. Jonain vuonna kurkittiin koko perhe sohvatyynyjen takaa Alfred Hitchcockin Takaikkunaa (1954).

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Samoja leffoja isoiksi venyneet lapset haluavat katsoa halloweenina vieläkin. Ja vielä mieluummin Babadookia (2014). Jennifer Kentin arvoituksellisen synkistelyn he löysivät itse.

Kun viimeksi katsoin sen tarinaa lastenkirjan karmivasta herrasta, tajusin miksi. Babadookissa muhivat mukana jännäilyn eri iät ja vahvuusasteet – Heklasta Hohtoon .

Babadook Yle Teemalla klo 22.15

Babadook on psykologinen trilleri miehensä kuoleman piinaamasta yksinhuoltajaäidistä, jonka poika väittää, että heidän kodissaan piileksii pelottava hirviö. Kuvassa Amelia (Essie Davis) ja Samuel (Noah Wiseman).
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä