Kotimaa

Kolumni: "Tajuavatkohan perheelliset, miten haastavaa jatkuva seksin puute voi olla?" – Kriisin keskellä tarvitaan myös läheisyyttä

Kosketuksen merkitys ei ole vähentynyt, vaikka koronan vuoksi ihmisten välille on tullut kahden metrin turvavälit. Monessa keskustelussa toistuu sama tuskainen huokaus, kuinka fyysisen kosketuksen ja rakastelun kaipuu tuntuu välillä jopa toivottomana kipuna sydämessä, kirjoittaa toimittaja Minna Akimo.

– Aina sanotaan, että soitellaan, mutta sitä soittoa ei koskaan tule.

Näin kertoi yksin asuva, itsellinen ystäväni, kun juttelimme siitä, miten koronarajoitukset ovat vaikuttaneet arkipäiväämme. Hän oli siitä pahoillaan ja harmissaan.

Minä tunsin ansaitusti piston sydämessäni. Olinhan suunnitellut soittelevani yhdelle jos toiselle tuttavalleni, mutta aina se oli jäänyt.

Samanlaisista kokemuksista sain lukea, kun pyysin lukijoitamme kirjoittamaan kokemuksistaan koronan aiheuttamasta yksinäisyydestä sekä rajoitusten ja etätöiden vaikutuksesta sosiaaliseen elämään.

Moni kertoi, että vaikeinta on kestää sitä, ettei ystäviä uskalla enää tavata eikä halata. Kirjoituksista huokui kosketuksen ja seuraelämän surumielinen ja haikea kaipuu.

Etätöissä seinät kaatuvat päälle ja työyhteisöstä kaivataan erityisesti työpaikkaruokalan salaattipöydän antimia ja lounasseuraa.

Virtuaaliset tapaamiset, Whatsapp-viestit tai Facebook-postaukset eivät korvaa fyysistä tapaamista.

Sosiaalisen ja fyysisen läheisyyden puute tekee ihmisen kipeäksi. Se säteilee mielessä ja kehossa.

– Kaipaan kipeästi ystävieni halaamista ja kaipaan myös fyysistä läheisyyttä eli siis seksiä. Tajuavatkohan parisuhteesta ja perheen yhteisen ajan lisääntymisestä iloitsevat ollenkaan, miten haastavaa jatkuva seksin puute voi olla, kirjoitti minulle keväällä eronnut nainen.

Naisen viestissä tiivistyy kaksi ihmisyyden ydinkysymystä: ihminen on luotu elämään yhteydessä ja kosketuksissa muihin ihmisiin. Suurin osa ihmisistä tarvitsee niin seksiä kuin sosiaalista seuraa pysyäkseen tasapainossa.

Hänen kirjoituksensa muistuttaa siitä, että koronakriisi ei suinkaan ole vain lisännyt perheiden yhteistä aikaa. Vastaavasti koronakriisi on lisännyt yli miljoonassa yhden hengen kotitaloudessa yksin vietettyjen tuntien ja vuorokausien määrää.

Mikäli työt ovat siirtyneet kotikonttorille, yksin vietetyt tunnit jatkuvat läpi vuorokauden. Työyhteisö vilahtaa Teams-palaverin ajan ruudulla ja harrastukset ovat tauolla määräämättömän ajan.

Kulttuuriantropologi Taina Kinnunen on tutkinut ja kirjoittanut kosketuksen ja fyysisen läheisyyden merkityksestä. Hän sanoo, että olipa ihminen parikymppinen tai jo elämänsä ehtoopuolella, kaipuu tulla silitetyksi ei katoa.

Poikkeusajan eli koronaepidemian keskellä tämä tarve on vahvistunut entisestään. Kun kosketusta joutuu varomaan tai mahdollisuuksia läheisyyteen ei ole, niiden merkitys nousee uuteen arvoon.

– Tämä aika on osoittanut konkreettisella tavalla sen, että ihminen on laumassa elävä olio. Kyse ei ole pelkästä kosketuksesta vaan fyysisestä läheisyydestä ylipäätään, Kinnunen sanoi Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa jo viime toukokuussa.

Vaikka tiedämme ja vakuutamme itsellemme sekä muille, että tästäkin selvitään, se ei poista sitä, että yksinäisyys ja toisen ihmisen seuran kaipuu ovat nyt arkipäivässämme läsnä.

Yksin asuvaa ihmistä ei lämmitä se, että aikoo soittaa eikä seksuaalista läheisyyttä kaipaavaa ihmistä ilahduta kepeä ehdotus Tinderin lataamisesta. Miten lähdet treffeille, kun sosiaalisia kontakteja on vältettävä?

Kotona puhelinsoittoa odottavaa ihmistä lämmittää eniten se, että luvattu puhelinsoitto tulee ja voi jakaa niitä näitä arkiasioita toisen ihmisen kanssa.

– Yksinäisyys on sisältä päin nakertavaa. Se sattuu kipuna sydämessä. Se vie voimia ja tuntuu välillä toivottomalta. Päätin kuitenkin lähteä jouluvaellukselle. Yksin luonnon keskellä on paljon vähemmän yksinäinen kuin yksin ihmisten keskellä, nainen kertoi pitkässä ja koskettavassa viestissään.

Kun elämä palautuu muuttuneeseen normaaliin, näemme toteutuvatko tutkijoiden viimekeväiset ennusteet kriisin jälkeisestä uudesta iloisesta juhlakaudesta, jolloin pääsemme taas saman pöydän äärelle ja voimme ottaa läheiset hilpeään halaukseen.