Kolumnit
Kolumni: Vaalituloksen yllätyksiä ja itsestäänselvyyksiä
Vielä vajaa kuukausi sitten veikkasin, että Kainuusta menee vain Merja Kyllönen eduskuntaan.
Hieman ennen ennakkoäänten tuloa vaali-iltana korjasin, että Kyllösen lisäksi läpi menevät myös Tuomas Kettunen ja Mikko Polvinen. Näin olin sitten toimituksen ainoa oikein veikannut, mitä haluan nyt tässä päästä julkisesti kehuskelemaan.
Merja Kyllösen läpimenoa moni kainuulainen — kuten minäkin — piti varmana, mutta ei se loppujen lopuksi niin varma ollutkaan. Kyllönen meni läpi Oulun vaalipiirin alhaisimmalla vertausluvulla.
Ehkä jo aiemmin olisi pitänyt ymmärtää, että Tuomas Kettunen uusii paikkansa eduskunnassa. Hänhän sai jo viime vaaleissa enemmän ääniä kuin istuvat kansanedustajat Marisanna Jarva ja Timo Korhonen. Miksei saisi nytkin, vallankin kun edelliset eivät olleet ehdolla, Kettunen teki kovan vaalityön eikä vastaehdokkaista ollut samalla tavalla vastusta.
Teuvo Hatva —niin asiaosaaja kuin onkin — on nykyisille vaalikentille liian väritön. Se on toisaalta harmillista. Tätä nykyä pitää vaalikampanjassa näköjään osata asiakysymysten lisäksi tuoda itseään esille räväkästi — soittaa esimerkiksi torvea ja puhua suoraan Tiktok-videoilla. Niin pääsee hoitamaan yhteisiä asioita eduskuntaan.
Mikko Polvista osasin veikata kansanedustajaksi, koska hänkin teki ankarasti vaalityötä ja hän edustaa perussuomalaisten keskeisintä äänestäjäkuntaa. Mutta ei Polvisen läpimeno mitenkään selvää ollut. Varakansanedustajaksi jääneeseen Merja Rasinkankaaseen jäi lopulta vain 175 äänen ero.
Onneksi kainuulaiset äänestivät kainuulaista ja osasivat keskittää ääniä niin, että maakunnasta saatiin kolme kansanedustajaa pitämään maakunnan puolta.
Oulun eteläisellä alueella, joka on minulle vanhastaan tuttua seutua, äänten keskittäminen ei ehkä ihan kaikkien toivomalla tavalla onnistunut.
Kuukausi sitten julistin varmana tietona toimituksessa, että Kalajokilaaksossa osataan äänestää aina oma ehdokas tai ehdokkaita läpi eduskuntaan. On turha odottaa, että sieltä tulisi Kainuun ehdokkaille enempää kuin hajaääniä.
Kävi toisin ja Kalajaska-lehden tekstaripalstalla sanottiin vaalien jälkeen suorat sanat: "Siitäs saitte ylivieskalaiset, kun ette kyenneet keskittämään ääniä.“
Muistaakseni Kalajokilaaksosta on aina ollut keskustalainen kansanedustaja, useimmiten Ylivieskasta tai Nivalasta. Nyt alueelta meni läpi vain yksi: Antti Kangas ja hänkin on perussuomalainen ja vielä Sievistä eikä niistä suuremmista jokivarren kunnista. Keskipohjanmaa-lehden jutussa Kangas sanoo itsekin yllättyneensä läpimenostaan.
Siika- ja Pyhäjokilaaksossa Antti Rantakankaalta jääneiden äänten keskittäminen onnistui vähän paremmin. Läpi meni haapavetinen maanviljelijä, keskustan Timo Mehtälä, jonka sisko on muuten aiemmin kansanedustajana toimineen Pekka Vilkunan vaimo.
Siitäs saitte ylivieskalaiset, kun ette kyenneet keskittämään ääniä.