Paikallisuutiset

Korona leviää Kainuussa edelleen, tänään kahdeksan uutta tartuntaa – Kainuun sote: "Laki velvoittaa auttamaan tartunnanjäljityksessä"

Kainuussa on lauantaina puoli kolmeen mennessä iltapäivällä todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, joista osa liittyy Transtechin tehtaaseen, tiedottaa Kainuun sote.

Testaus ja jäljitys on edelleen meneillään, joten lisätapaukset ovat mahdollisia.

Puolangan kunta on lisäksi ilmoittanut Puolankajärven koulun oppilaalla perjantaina todetusta koronatartunnasta. Altistuneita on mahdollisesti useita kymmeniä. Tartunnanjäljitys on meneillään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hyrynsalmen ja Suomussalmen ryppäässä ei ole tiedossa uusia tartuntoja tai karanteeneja.

Kainuun sote kehottaa hakeutumaan koronatestiin erityisesti mikäli on rokottamaton tai rokotussuoja on vajaa. Mikäli oireita on, on tärkeää olla altistamatta muita eli kontakteista muiden ihmisten kanssa tulee pidättäytyä.

Lisäksi soten tiedotteessa muistutetaan, että laki velvoittaa auttamaan tartunnanjäljityksessä kaikin tavoin, jotta mahdollisesti altistuneet voidaan tavoittaa ja siten estää jatkotartuntoja. Myös karanteeni- ja eristystoimet ovat laissa määrättyjä toimia, joita tulee noudattaa viranomaisten ohjeiden mukaisesti.

Edit: 4.12. klo 20.14: Korjattu kellonaika, mihin mennessä uusia koronavirustartuntoja oli lauantaina todettu kahdeksan kappaletta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä