Paikallisuutiset

Koronaepidemia Kainuussa jatkuu edelleen voimakkaana – Tiistaina positiivisia tuloksia ilmoitettiin lähes kaksisataa, tartuntoja useissa hoivayksiköissä

Koronatartuntoja on todettu Kajaanissa esimerkiksi palvelukeskus Kallion yksiköissä, Kuhmossa Honkalinnan sekä Suomussalmella Välskärin hoitokodissa.

Koronaepidemia Kainuussa jatkuu edelleen voimakkaana, Kainuun sote kertoi keskiviikkona.

Tiistaina positiivisia tuloksia ilmoitettiin 198. Tartunnanjäljityksessä ja testauksessa on ruuhkaa tapausmäärien kasvun vuoksi.

Tartuntoja on edelleen runsaasti myös hoito- ja hoivalaitoksissa, jonka vuoksi tulee noudattaa annettuja terveysturvallisuusohjeita sekä rajoittaa vierailuja vain ehdottoman välttämättömiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronatartuntoja on todettu Kajaanissa esimerkiksi palvelukeskus Kallion yksiköissä, Kuhmossa Honkalinnan sekä Suomussalmella Välskärin hoitokodissa.

– Lisääntynyt ihmisten liikkuvuus ja rajoitusten poistuminen näkyy tilanteessa. Soten näkökulmasta kehitys huolestuttaa erityisesti, koska henkilökuntaa on jälleen paljon poissa, Kainuun soten terveysjohtaja Susanna Halonen kertoo.

– Samoin ensihoidon ja päivystyksen raportit ennakoivat mahdollista sairaalahoidon tarpeen kasvua. Kun tapausmäärät pysyvät korkeana, palveluiden palauttaminen normaaliksi siirtyy jatkuvasti. Tämän vuoksi on edelleen jatkettava varotoimia, kuten maskien käyttöä, ellei turvavälejä voida säilyttää, Halonen muistuttaa.

Kainuun sote jatkaa tehostetussa valmiudessa

Kainuun sote jatkaa edelleen tehostetussa valmiudessa. Henkilöstötilanne ei mahdollista palveluiden normaaliksi palauttamista, vaan tilanne jatkuu edelleen vaikeana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Työntekijöiden poissaolot ovat lisääntyneet nopeasti alkuviikon aikana. Koronan vuoksi poissa on 60 työntekijää ja muita sairauspoissaoloja on 110.

– Työtaistelutoimet vaikeuttivat tilannetta juuri loma-aikaan ja samalla korona vaikuttaa yhä kiihtyvän. Lisäksi myös muita infektioita on liikkeellä, joten vaikuttaa hankalalta. Joudumme jälleen varautumaan kiireettömän toiminnan supistamiseen, jotta kriittiset palvelut voidaan turvata, Kainuun soten terveysjohtaja Susanna Halonen kommentoi tiedotteessa.

Kainuun sote korostaa koronavarotoimien merkitystä kokonaistilanteen kannalta.

– Riskinä on, että olemme yhä kiihtyvässä tautitilanteessa, kun hiihtolomat päättyvät ja perheet palailevat kouluun ja työpaikoille. Korostamme edelleen terveysturvallisuusohjeiden noudattamista, kuten kasvomaskien käyttöä ja turvavälien säilyttämistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Testausmäärä nousi edelliseen viikkoon verrattuna noin tuhannella

Viikolla 9 tartuntoja todettiin yhteensä 1 039. Positiivisten tapausten määrä kasvoi edellisestä viikosta noin 23 prosenttia.

Koronatestejä otettiin 3 519, joista positiivisten osuus on noin 30 prosenttia. Testausmäärä nousi edelliseen viikkoon verrattuna noin tuhannella.

Koko pandemian aikana Kainuussa on tähän mennessä todettu noin 8 000 koronatartuntaa, joista vuoden 2022 aikana noin 6 500.

Kainuussa on voimassa aluehallintoviraston määräys tehostetuista terveysturvallisuustoimista tilojen käyttöä koskien. Myös suositukset kasvomaskien käytöstä, etätyöstä sekä lähikontaktien rajoittamisesta ovat edelleen voimassa.

Koronatestiin suositellaan hakeutumaan, mikäli epäilee altistuneensa koronavirukselle tai on koronavirusinfektioon sopivia oireita. Koronatestaus palvelee päivittäin KAKS:n drive-in testiasemalla sekä arkisin kuntien terveysasemilla.

Uusi Nuvaxovid-koronavirusrokote on saatavilla rokotuspisteillä ensi viikosta alkaen.

Kainuussa yli 18-vuotiaista kolmannen koronarokotuksen on saanut yli 64 prosenttia, mutta nuorten ikäluokkien rokotussuoja tehosteen osalta on matala.

Alle 40-vuotiailla osuus on alle 40 prosenttia. Tehosteannosta suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille, 12–17-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville sekä yli 12-vuotiaille voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille.

THL suosittaa uutta Novavaxin valmistamaa Nuvaxovid-rokotetta henkilölle, jolle ei voida antaa mRNA- tai adenovirusvektorirokotetta. Valmistetta voidaan antaa 18 vuotta täyttäneille. Kainuussa rokotteen saa varaamalla ajan kuntien rokotuspisteelle ensi viikosta alkaen.

Edit: juttua täydennetty klo 18.

THL ohjeistaa: Omikronmuunnoksen suhteen pätevät samat suositukset ja ohjeet myös uudenvuoden yli: ota sinulle suositellut rokoteannokset, noudata alueellisia suosituksia, hakeudu tarvittaessa testiin, sairasta kotona ja huolehdi käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä, käytä kasvomaskia, pidä porukka pienenä tai jätä juhliminen väliin, ja pidä Koronavilkku päällä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä