Paikallisuutiset

Koronaepidemia on jälleen noususuunnassa Kainuussa – Maanantaina ilmi yli 200 tartuntaa ja tartunnanjäljityksessä on paikoin ruuhkaa

Uusi Nuvaxovid-koronavirusrokote on saatavilla rokotuspisteillä viikosta 11 alkaen Omasote-ajanvarauksella.

Koronaepidemia Kainuussa on jälleen noususuunnassa, kertoo Kainuun sote tiistaina.

Maanantaina positiivisia tuloksia ilmoitettiin 214. Tartunnanjäljityksessä on paikoin ruuhkaa tapausmäärien kasvun vuoksi.

Viikolla 8 Kainuussa todettiin yhteensä 795 koronatartuntaa, kun viikkoa aiemmin määrä oli 731. Viikolla 9 vielä vahvistamattoman tartuntatautirekisterin mukaan määrä noussee noin tuhanteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yleistilanne on edelleen rauhallinen, mutta henkilöstön poissaolojen lisääntyminen vaikuttaa erityisesti sote-palveluihin. Vierailuja hoito- ja hoivalaitoksissa pyydetään rajoittamaan vain välttämättömiin.

Testiin, jos on altistunut tai on oireinen

Kainuun sote muistuttaa terveysturvallisuusohjeiden noudattamisen sekä rokotussuojan tärkeydestä.

Koronatestiin menoa suositellaan, mikäli epäilee altistuneensa koronavirukselle tai on koronavirusinfektioon sopivia oireita. Koronatestaus palvelee päivittäin KAKS:n drive-in testiasemalla sekä arkisin kuntien terveysasemilla.

Kolmatta rokoteannosta suositellaan myös riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kolmansia annoksia kaikille 18 vuotta täyttäneille, 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille sekä riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille. Tehosterokotuksen voi hakea kuntien rokotuspisteiltä ilman ajanvarausta.

12–17-vuotiaille kolmas rokoteannos voidaan antaa 6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

Kolmas annos voidaan antaa myös muille 12–17-vuotiaille, jos se on tarpeen erityisestä syystä, esimerkiksi rokotustodistusta varten. 5–11-vuotiaiden kolmansiin rokoteannoksiin ei ole toistaiseksi myyntilupaa.

Uusi Nuvaxovid-koronavirusrokote viikolla 11

Uusi Nuvaxovid-koronavirusrokote on saatavilla rokotuspisteillä viikosta 11 alkaen Omasote-ajanvarauksella .

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

THL suosittaa uutta Novavaxin valmistamaa Nuvaxovid-rokotetta henkilölle, jolle ei voida antaa mRNA- tai adenovirusvektorirokotetta. Kainuussa rokotteen saa varaamalla ajan kuntien rokotuspisteelle ensi viikosta alkaen.

Uudessa rokotteessa vaikuttavana aineena on laboratoriossa tuotettu koronaviruksen piikkiproteiini. Rokote ei sisällä eläviä koronataudin aiheuttajaviruksia. Valmisteessa käytettyä tekniikkaa on aiemmin hyödynnetty esimerkiksi influenssa- ja HPV-rokotteiden valmistuksessa.

Rokotteella on myyntilupa 18 vuotta täyttäneiden ensimmäisiin ja toisiin rokoteannoksiin. Uutta rokotetta ei välttämättä riitä heti kaikille halukkaille, joten tarvittaessa rokotteen käyttöä priorisoidaan 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville.

Jani Moilanen otti koronanäytteitä tiistaina Kajaanissa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä