Ulkomaat

Koronarajoitukset kiristyvät Euroopassa: Britanniassa uhataan kovilla sakoilla, lukuisia uusia rajoituksia voimaan – Ranskassa useita tiukennuksia

Koronatartuntojen määrä on kasvanut syyskuussa voimakkaasti Britanniassa. Tartuntojen määrä näyttää kaksinkertaistuvan viikoittain.

Britannia päätti tiistaina uusista tiukemmista koronarajoituksista. Tänään keskiviikkona rajoituksia kiristettiin myös Ranskassa.

Torstaina voimaan astuvat Britannian rajoitukset koskevat toistaiseksi ainoastaan Englantia. Koronatartuntojen määrä on noussut maassa syyskuun aikana voimakkaasti.

Pääministeri Boris Johnson sanoi tiistaina, että Englantiin tulee maskipakko muun muassa hotellien ja kauppojen henkilöstölle ja takseihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jalkapallo-otteluiden ja muiden urheilutapahtumien katsomoita ei myöskään aiota avata yleisölle kuten aiemmin suunniteltiin.

Ravintolat ja baarit saavat jatkossa olla auki enintään iltakymmeneen asti.

Keskiviikkona ulkoministeri Dominic Raab sanoi, että rajoituksien voimassaoloaikaa arvioidaan jatkuvasti. Tiistaina rajoituksista kertonut Johnson taas povaili, että rajoitukset saatetaan pitää voimassa jopa puolen vuoden ajan.

Raab toivoi, että nyt asetetuilla rajoituksilla Englannissa pystytään välttämään koko yhteiskunnan myöhempi sulkeminen. Raab toivoi, että joulua pystyttäisiin viettämään melko normaaleissa oloissa nyt säädettävien rajoitusten turvin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rajoitusten rikkomuksista on luvassa kovia sakkorangaistuksia.

Yritykset, jotka rikkovat koronarajoituksia, saavat Johnsonin mukaan yli 10 000 euron sakot. Esimerkiksi kokoontumisrajoituksia tai maskinkäyttömääräystä rikkova kansalainen taas saa yli 200 euron sakot.

Lomautustuki todennäköisesti lopetetaan

Britanniassa koronapandemian aikaan käytössä ollut lomautettujen tukijärjestelmä aiotaan Raabin mukaan todennäköisesti lopettaa lokakuun lopussa.

Sen avulla on Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan tuettu miltei kymmentä miljoonaa brittiä, joka on joutunut lomautetuksi koronan aikaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Näyttää väistämättömältä, että tukijärjestelmä päättyy, Raab sanoi.

Raabin mukaan tilalle on tulossa kohdennettuja toimia työnsä menettäneiden tukemiseksi, mutta nykyinen järjestelmä ei hänen mukaansa ole siihen oikea vastaus.

Ranska kiristää entisestään

Ranskan hallitus kokoustaa tänään koronatoimista, ja ennakkotietojen perusteella tiukennuksia on luvassa etenkin pääkaupunkiin Pariisiin.

Suunnitelmissa on uutistoimisto Reutersin mukaan kielto yli kymmenen hengen kokoontumisiin Pariisissa. Tapahtumiin taas olisi tulossa tuhannen hengen rajoitus aiemman 5 000 hengen rajan tiukennukseksi.

Alkoholitarjoilu ulkona oltaisiin kieltämässä iltakahdeksasta eteenpäin.

Ranskassa koronarajoituksia on tehty alueellisesti.

Nyt Pariisiin suunnitellut rajoitukset ovat lähes sellaisinaan voimassa jo useissa Ranskan suurissa kaupungeissa, kuten Lyonissa, Marseillessa ja Nizzassa.

Englannissa lomautettuja on tuettu tähän asti esimerkiksi ravintola- ja matkailualalla. Ulkoministeri Dominic Raabin mukaan tukijärjestelmä aiotaan kuopata ja tilalle asettaa täsmennettyjä tukitoimia. Kuva Lontoosta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä