Paikallisuutiset
Koulutusliikelaitoksen lakkautus etenee Kajaanissa – muutoksen taustalla on useita syitä
Kainuun ammattiopisto ja Kajaanin lukio saattavat siirtyä omiksi tulosalueikseen kaupungin sivistystoimialalle sivistyslautakunnan alaisuuteen ensi vuoden alusta alkaen. Liikelaitoksessa on kaikkiaan 330 työntekijää erilaisissa hallinto- ja opetustehtävissä.
Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos saatetaan lakkauttaa, jos Kajaanin kaupunginvaltuusto niin päättää syyskuun lopussa.
Lakkautus on esillä ensin kaupunginhallituksessa tiistaina 9.9.
Päätösehdotuksen mukaan hallitus esittää valtuustolle koulutusliikelaitoksen lakkauttamista tämän vuoden loppuun m