Urheilu
KPK:n naisille maukas vierasvoitto sarjakärki Liposta
Kajaanin Pallokerho paranteli asemiaan naisten Ykköspesiksessä, kun se kaatoi pohjoislohkon kärkipaikalla olevan Oulun Lipon vieraissa jaksoin 1–2 (3–1, 4–5, 0–1).
Voitto oli KPK:lle kolmas peräkkäinen ja toinen putkeen supervuoroparin jälkeen.
– Tuntuu tosi hyvältä. Pystyimme jatkamaan voittoputkea ja kaadoimme vieraissa sarjakärjen, jolle hävisimme niukasti ennen juhannusta kotikentällämme, KPK:n pelinjohtaja Manu Vartia myhäilee.
– Näköjään supervuoroparin kirous alkaa olemaan voitettu. Nämä on tärkeitä juttuja: alkukaudesta menetimme niissä paljon tärkeitä pisteitä, mutta nyt kaksi peliä on kääntynyt meille.
KPK:n ottelun parhaana palkittiin kolme juoksua lyönyt jokeri Mari Kemppainen (kl 3/10). Kakkospalkinnon nappasi numerolla yksi lyövä Oona Tuononen (kl 6/8), joka toi ottelussa kolme juoksua.
Ottelun kolmostilanteet menivät Lipolle 21–18.
– Tilannetta tuli hyvin molemmille ja molemmin puolin tuli myös avitusta juoksujen syntymisessä, mutta molemmilla oli myös todella paljon laadukkaita lyöntejä. Oli aika peruspeli, jossa annetaan ja otetaan vuoroin, Vartia sanoo.
Voiton myötä KPK:lla on nyt kasassaan 29 pistettä, joilla se on pohjoislohkon viidentenä. Sen edellä pisteen päässä ovat yhden ottelun vähemmän pelannut Seinäjoen Maila-Jussit ja kaksi ottelua vähemmän pelannut Tyrnävän Tempaus.
Lohkon neljä parasta etenevät pudotuspeleihin. Seinäjoen Maila-Jussien edustusjoukkue pelaa Superpesistä, jonka myötä joukkue ei pääse pudotuspeleihin. Sen myötä KPK:n nykyinen viides sija riittäisi pudotuspeleihin.
KPK jatkaa otteluitaan tulevana lauantaina Ylivieskan Kuulan vieraana.