Kotimaa

Krista Kiuru lähtee SDP:n puheenjohtajakisaan, Timo Harakka ei

Väistyvän hallituksen perhe- ja peruspalveluministeri, kansanedustaja Krista Kiuru tavoittelee SDP:n puheenjohtajuutta. Kiuru kertoi asiasta vappupuheessaan Porissa.

– Minä olen valmis lähtemään SDP:n puheenjohtajavaaliin varmistaakseni, että me sosiaalidemokraatit teemme kaikkemme, jotta mahdollinen oikeistohallitus ei pääse leikkaamaan sotesta, koulutuksesta ja perusturvasta, Kiuru sanoi maanantaina.

– Haluan omalta osaltani varmistaa, että jäsenet pääsevät osallistumaan ja valitsemaan, millä linjalla ja ohjelmalla SDP haastaa oikeistohallituksen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puheenjohtajakisaan on aiemmin ilmoittautunut SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Liikenne- ja viestintäministerinä toiminut Timo Harakka puolestaan ei pyri tehtävään, Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina.

Marinin hallituksen ministereistä myös eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen odotetaan tällä viikolla ilmoittavan, pyrkiikö hän SDP:n puheenjohtajaksi. Lisäksi kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari on kertonut, ettei sulje puheenjohtajuuden tavoittelun mahdollisuutta pois.

SDP:n puheenjohtaja vaihtuu syyskuun puoluekokouksessa Jyväskylässä, sillä puoluetta vuodesta 2020 johtanut Sanna Marin ilmoitti pian eduskuntavaalien jälkeen jättävänsä tehtävän.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ehdokkaat puheenjohtajaa koskevaan neuvoa-antavaan jäsenäänestykseen on ilmoitettava viimeistään tämän viikon torstaina. Sääntöjen mukaan jäsenäänestys järjestetään, jos ehdokkaita on enemmän kuin yksi. Jäsenäänestys järjestetään kesällä.

Ehdokkuus vaatii puolueen sääntöjen mukaan kymmenen puolueosaston kokouksen tai 250 äänioikeutetun jäsenen valitsijayhdistyksen tuen. Lindtman oli viime perjantaihin mennessä saanut taakseen 19 puolueosastoa, käy ilmi puolueen verkkosivuilta.

Myös Tuppuraisen tueksi oli ilmoittautunut yksi puolueosasto, vaikka Tuppurainen ei ole vahvistanut, tavoitteleeko hän puheenjohtajuutta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä