Viihde

Kuka oli kuvien nainen? – Pohdiskeleva dokumentti kertoo yksinäisen naisen elämäntarinan, joka on samalla yleinen ja merkityksellinen

Neiti Aika

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

★★★★ Sirkka-Liisa Miettinen kuoli ilman omaisia 98-vuotiaana Koskelantiellä, Helsingin Kisakylässä. Ohjaaja Elina Talvensaari sattui ostamaan hänen asuntonsa ja sai sen mukana naisen koko irtaimiston.

Ei ollut ketään, joka olisi halunnut sitä itselleen.

Asunto oli täynnä tavaraa lankarullista ja napeista, itse tehdyistä hilloista matkamuistoihin, kaitafilmeihin ja perhealbumeihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Talvensaari ei pysty heittämään tavaroita pois, koska silloin viimeisetkin merkit naisen elämästä olisivat mennyttä. Hän päätti muistaa naisen. Tavarat ovat merkityksellisiä.

Palkittu dokumentti

Kuolleisiin on aika vaikea tutustua, toteaa ohjaaja dokumentissa. Hän kuitenkin onnistuu selvittämään Sirkka-Liisan elämänvaiheet.

Nainen on säilyttänyt paljon kaikkea, joten se helpottaa salapoliisin työtä. Ohjaaja tutkii myös arkistoja, vierailee kaukaisessa museossa, josta löytyy muun muassa kirjeitä.

Asunnossa on paljon valokuvia, ja monessa niistä esiintyy mies ja tyttö. Keitä he ovat ja mitä heille on tapahtunut? Senkin dokumentaristi saa selville.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohdiskeleva, hiljainen ja rauhallinen elokuva on palkittu Tampereen elokuvajuhlilla erikoispalkinnolla.

On liikuttavaa ja herttaista, että kun ohjaaja muuttaa perheen kasvaessa toiseen asuntoon, hän kantaa mukanaan sinne Sirkka-Liisan huonekalut ja tavarat.

Kävi onnenkantamoinen, että asuntoon muutti juuri Talvensaari. Dokumenttielokuvassa hän kertoo yhden yksinäisen naisen elämäntarinan, joka on samalla niin yleinen ja merkityksellinen.

Kun ohjelma loppuu, ei tee mieli nousta ruudun äärestä pois, vaan jään katsomaan rauhassa lopputekstit ja miettimään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yle Teema & Fem klo 20.45 ja Yle Areena

Ohjaaja Elina Talvensaari muutti asuntoon, jossa oli ilman omaisia kuolleen Sirkka-Liisa Miettisen irtaimisto. Hän päätti muistaa naisen ja tehdä tästä dokumenttielokuvan.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä