Koti-Kajaani

Kuuloluuri: Leaderin kokeilurahalla kokeilemaan kepillä jäätä

"Kainuun väkiluku pienenee. Tässä valossa sähköyhtiö Kajaven hoppuilu investointien kanssa ihmetyttää. Sähkökatkot voisivat olla nykyistä pidempiäkin, jos se takaisi halvemmat sähkönhinnat. Kajaven edustaja kertoi muutama vuosi sitten, että sähkökatkoihin varautumiseksi riittää patteriradio, tulitikut ja kynttilä. Joku saattaisi kaivata vähän muutakin sähkökatkon aikana", tuumailee nimimerkki Mikä ihmeen hoppu.

"Sotkamontiellä Mantan suoralla on aamuisin klo 7 tienoilla monella aika kova kiire, ainakin vauhdista päätellen. Poliisille valvonnan paikka", nimimerkki Ajoissa aina vinkkaa.

"Miten pääsee tai koulutetaan nykyään esimiesasemassa olevia henkilöitä? Jos aika menee muuhun, kun kentällä tapahtuvien asioiden ajantasalla olemiseen. Kaikki tieto asioista perustuu mututuntumaan ja esimiehen suosioon pyrkivien kertomaan. Ja työntekijän ammatillinen vähättely sekä arvostuksen puute nousee rivien välistä. Puun takaa tulevia kommentointia. Siinäpä motivaatiota nostattavaa toimintaa työyhteisöissä. Eikö tästä kulttuurista päästä eroon?" ihmettelee nimimerkki Työpaikkakiusaaminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Kun tuota Natoa seuraa, niin tuntuu, että jos Suomi tartte apua, tuleeko kukaan apuun? On niin paljon tuolla Turkilla sanavaltaa Natossa, ja jos muutkin on yhtä änkyröitä sotahommassa sitten, jos tuosta nyt tulee yhtään mitään", Nato/Turkki toteaa.

"Mikä on kokeilu? Onko se esim. takin sovittamista? No, samapa tuo. Joka tapauksessa nyt on mahdollista anoa rahaa Leaderilta kokeiluun. Ajattelin anoa, koska se ei velvoita mihinkään pitkäaikaiseen yritys- eikä muuhunkaan toimintaan. 24 kiveä polunvarteen on jo K-vaaralla toteutettu. Jos Leader ja ely minulle myöntää 10 000 euroa, niin kokeilen, saanko jatkokokeiluihin lisää 20 000 euroa. Kokeilen myös kepillä jäätä. Lopuksi kokeilen, saisko turvapaikan Puolangalta. Toivottavasti kokeilu onnistuu", nimimerkki Kokkeillaan kepillä jäätä miettii.

"Kyllä minä vaan olen melko tyhmä, vaikka itse sanonkin", miesääni myöntää tirskuen.

"Kun menet kylään jonnekin, vie aina tuliaisina korvatulppia ja kuulosuojaimia niille, kenelle et hölötä jutella turhia pitkään. Sitten, kun päivän häiriköinti tehty, palaat omaan asuntoon", häirikkö ehdottaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Rituaaliteurastus, eli suoraan kurkku poikki ilman tainnutusta eläimeltä, uskonnollisista syistä ilmeisesti hyväksytään. Poromiehet sai kovan tuomion, kun tainnutettuja poroja teurastettiin. Siinä nähdään, mikä maa Suomi on suomalaisille. Eli uskonnon nimissä voi tulevaisuudessa vedellä kurkut auki ilman mitään rangaistusta. Kehottaisin poromiehiä valittamaan korkeimpaan oikeuteen asti tuomiosta. Kaatuu aika varmasti, jos tuo kurkunleikkauslaki jää voimaan. Vetoaa vaan tuohon lakiin", nimimerkki Porojen rituaaliteurastus kehottaa.

Lähetä oma luurisi.

Koti-Kajaani julkaisee Kuuloluureja kerran viikossa verkossa. Verkossa julkaistuja Kuuloluureja ei julkaista uudestaan paperilehdessä. Oman Kuuloluurisi voit soittaa puhelinnumeroon 08 6166909 tai kirjoittaa verkkolomakkeelle .

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä