Koti-Kajaani
Kuuloluuri: Mersumiehen säästövinkit: "Myös 50 euron viinit ovat usein hyviä"
"Metsänomistajat, eli kaikki suomalaiset. Valtion metsät ja yksityismetsät. Nouskaamme kunnon vastarintaan EU:ta vastaan heidän pyrkiessä sosialisoimaan meidän yksityisomaisuuttamme ja ottamaan ne yhteiseksi hiilinieluksi ja ohjaamaan metsiemme käyttöä. Nyt on aika hajoittaa hallitus, jonka jäsenet ovat ilmastokiimassa myymässä nahkansa EU:n diktatuurien vallan alle. Kyse on nyt asiasta, jonka seuraukset ovat julmat. Heillä on tämän jälkeen vielä yksi tavoite, johon he pyrkii, eli Suomen pohjavesi", Myyty Isänmaa julistaa.
"Tiedoksi nuorille: Keskuskoulun lähimaastossa oleva punaisen puisen varaston alue on parkkipaikka ja koulualuetta, ei ole mikään tupakointipaikka", huomauttaa Vampyyri.
"Näin työkeikkaa tekevänä näkee monenlaista työpaikkaa ja -kulttuuria. On paljon paikkoja, joissa kahvin juonti hallitsee liikaa työpäivän kulkua. Lakisääteisten taukojen lisäksi pidetään lukemattomia kahvikupin mittaisia taukoja, eikä ne ihan lyhyitä ole. Samaan aikaan muu porukka raataa toistenkin edestä. Pitäisikö esimiesten ottaa asia rohkeasti esille ja sopia työpaikan säännöt tähänkin asiaan? Voisiko vähän kahvia juovien työpäivää lyhentää tai antaa vaikka palkankorotuksen?" jatkuvaan kahvihampaan kolotukseen kyllästynyt pohdiskelee.
"Kansanedustajat ja ministerit, yleensä poliitikot, harrastavat eniten kiihottamista eri ihmisryhmiin. Onko eri kansanryhmiä? Ei, koska maapallolla on vain yksi kansan ryhmä eli ihmiset. Voiko oikeustoimikelpoinen ihminen kiihottua jotakin vastaan puheesta? Koko termi pitäisi poistaa ja kieltää käytöstä, koska sitä käytetään väärin. Osa uhriutuu ja osa käyttää sitä estämään vaikeuksista puhumisen. "Rakkaus ei ole yksipuolista", "Ei kannata purra ruokkivaa kättä". Valheella on lyhyet jäljet", Hiljainen kansa toteaa.
"Ismo Alanko on yliarvostettu muusikko. Muutama kuunneltava kappale, lopputuotanto on niin sanotusti lopputuotantoa", väittää Ilkka.
"Nyt ku korona viiraa, se on hajuton, mauton, näkymätön. Tervehditään ja iloitaan, huomenna voi olla myöhäistä. Hyvää joulun odotusta teille kaikille", toivottaa autoileva.
"Joillakin vanhoilla poliitikoilla on tarve esiintyä jollakin areenalla senkin jälkeen, kun loiste valtakunnan politiikassa on himmentynyt. Keinoja tuntuu löytyvän laidasta laitaan. Puoluekurissa napinpainajan asema ei välttämättä ole ollut mieltä ylentävää. Kylätoteemin osa saattaa hivellä narsistista itsehyvyyttä. Mutta voi käydä myös niin, että alentuu naurettavan rinnistelijän osaan. Kannattas ehkä harkita mitä puuhailee", esikaupungin komissaari toteaa.
"Miksi Korpikujan luhtitalon asukkaat pitävät autojaan kadun varressa? Katu on tosi kapea ja autot on pysäköity puoleksi kevyenliikenteenväylälle, joka on lainvastaista. Heillä näkyy kyllä olevan pistokepaikat pihan parkkipaikalla. Poliisille ja liikenteenvalvontaan vaan tiedoksi, on turvallisuusriski", autoilija huomaa.
"Olen saanut palautetta, että olen itsekäs rikas. Haluan korjata asian ja annan teille muutaman vinkin miten jokainen voi rikastua. Laita joka kuukausi säästöön 2000 euroa, säästä rahaa 12 kuukautta. Osta tämän jälkeen sijoitusasunto ja laita se vuokralle. Vaihda Thaimaan matkat Välimeren matkoihin, sijoita säästetyt rahat kiinteistöihin. Juo edullisempia viinejä, myös 50 euron viinit ovat usein hyviä. Tässä vain pari vinkkiä mukavampaan arkeen", Mersumies vinkkaa.
Lähetä oma luurisi.
Koti-Kajaani julkaisee Kuuloluureja kerran viikossa verkossa. Verkossa julkaistuja Kuuloluureja ei julkaista uudestaan paperilehdessä. Oman Kuuloluurisi voit soittaa puhelinnumeroon 08 6166909 tai kirjoittaa verkkolomakkeelle .