Koti-Kajaani
Lukijalta: Paltaniemen teatteri 10 vuotta
"Kyllä on uskottava pääjohtaja", sanoi vieressäni istunut, varta vasten kesäteatterin vuoksi miehensä kanssa Sotkamosta tullut sisareni.
Seurueen mielestä myös toisillakin esiintyjillä meni niinsanotusti putkeen.
Olimme sunnuntaina 24. heinäkuuta Paltaniemen teatterissa Eino Leino -talon pihapiirissä Lystinurmen päätyyn rakennetussa kesäteatterissa, jossa esitetään Rakasta, kärsi ja unhoita -näytelmää.
Agapetuksen Syntipukki-näytelmän inspiroimana kirjoittanut Anne Ballini , ohjaus Anne Ballini.
Seurueemme istui toiseksi viimeisellä penkkirivillä, mihin kuuluvuus oli hyvä. Kiitos ääniohjaus Nella Ruokolainen , joka harjoitusten aikana on testannut kuuluvuutta katsomon joka kantilta.
Vapaasti valittujen istumapaikkojen lödyttyä katselimme tovin, osiltaan tutunkin näköisiä näyttämöhuonekaluja, joita muistimme omassakin 50–60-luvun kodissamme olleen, kuten vaikkapa ruskea, keinonahkainen leposohva, joka komeili näytelmätapahtuman Tavaratalo King Kongin konttorikerroksessa. Lavastus: Tuula Suojärvi ja työryhmä.
"Sopivassa suhteessa ja vuorollaan kaikki kuusi henkilöä tulkitsivat vuorosanojaan."
Mielestäni jokaisella näytelmässä oli "pääosan esittäjän rooli", sillä niin sopivassa suhteessa ja vuorollaan kaikki kuusi henkilöä tulkitsivat vuorosanojaan. Iskelmämusiikki antoi lisäpotkua käsikirjoituksen tapahtumarikkaille ja vauhdikkaille asiakäänteille.
Kun väliajalla jaloittelimme ja nautimme pihapiirin vehreästä maalaismaisemasta ja varsinkin edessä siintävästä Paltaselästä, maistui pitopalvelun valmistama kahvi tykötarpeineen erinomaiselta, kerrassaan "merkkivuoden juhlakahvilta."
Kymmenen vuotta on tullut täyteen, kun Paltaniemen teatteri on Eino Leino -talolla aloittanut esitykset Kivesjärveläiset , Nummisuutarit , Kivenpyörittäjän kylä , Simpauttaja , Onnenmaa , Harmaat pantterit , Kaikki tahtoo rakastaa , Pökelö , Ruusunen , ja Rakasta, kärsi ja unhoita .
Esko Piippo muistaa olleen kaikissa esityksissä mukana. Tämän kesän näytelmässä Piippo on Tavaratalo King Kongin pääjohtaja Pauli Porho.
Muistelin, kuinka aikoinaan itsekin Sotkamon ja Kuhmon Nuorisoseuran näytelmäkerhossa nivoudumme kuin "perheeksi."
"Kyllä, näin se on", myönteli Piippo.
"Tuemme ohjaajan ja koko porukan kanssa toisiamme, kannamme yhdessä huolet ja jaamme ilot, joita elämä tuo eteen", sanoi pitkän linjan kesäteatteriesiintyjä, "näyttelijä" Esko Piippo.
Onnea 10-vuotiaalle Paltaniemen teatterille sekä kaikkea hyvää tuleviin ja edessä oleviin tämän kesän esityksiin.
Sirkka Lappalainen