Koti-Kajaani

Joutsenia Kajaaninjoella joulukuussa. Kuva: Kaarina Heiskanen

Lukijalta: Talvinen kokemus Kajaanissa

Kävimme Kainuun prikaatilla vänrikeiksi ylentämistilaisuudessa ja samalla hakemassa vänrikkimme siviiliin. Sillä aikaa kun hän luovutti ansiokkaasti suorittamansa palveluksensa päätteeksi varusteensa, lähdimme käymään Kajaanin keskustassa.

Halusin Kajaanijoelle katselemaan ja kuvaamaan joutsenia linnanrauniot taustanaan. Kävelin sillalle ja siellähän oli 19 joutsenta lepäämässä ja ruokailemassa. Nuoria harmaita joutsenia oli joukossa 4.

Yllättäen ohikulkijat pysähtyivät juttelemaan kertoen jo vuosia joella olleesta siipirikkoisesta joutsenesta, joka siirtyy kävellen linnan ohi paikasta toiseen. Eräs reipas pariskunta kertoi sorsien lentävän ruokinnalle joka päivä kello 11 heidän talonsa yli. Kellon siirto on vaikuttanut niiden aikatauluun ja ilotulitusraketteja säikkyessä ne viettävät osan aikaa kauempana. Eräs mies kertoi nähneensä koskikaran, jota tällä kertaa ei näkynytkään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vanhemman naisen kanssa katselimme kesyä oravaa ruokailemassa ja juttua riitti valokuvaamisestakin. Hän kertoi sorsia olevan pari sataa ja toisinaan voi nähdä saukonkin. Oli ilo jutustella teidän kaikkien kanssa. Yllätyin kajaanilaisten ystävällisyydestä ja halusta jutella tuntemattoman kanssa. Sain paljon mielenkiintoista paikallistietoa. Lämpimät kiitokseni teille kaikille!

Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta!

Kaarina Heiskanen Savosta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä