Koti-Kajaani
Lukijan juttu: Mitä kuuluu kirjakauppaan?
Kirjoja kirjoitetaan ja niitä luetaan – mistä niitä hankitaan?
Kirjakaupasta ostamalla ja kirjastosta lainaamalla, näin toimittiin ainakin ennen, 1950-luvulla. Silloin Kainuussakin oli kirjakauppoja liki joka kunnassa ja kotipitäjässänikin Sotkamossa niitä oli kahden omistuksessa, joista toisen Hiukan Kirjan omisti Kainuun Sanomain Kirjapaino Oy ja toinen oli Nykäsen suvun omistuksessa. Nykäsen kirjakauppoja oli yhteen aikaan varustettuna kahdessa paikassa, joista toinen sijaitsi lahden poukamassa Salmelan koulun vastakkaisella rannalla ja toinen kauppa oli kylän pinnassa torin lähellä.
Myös itselläni on noilta ajoita kirjakauppaan liittyviä muistoja, sillä jatkokoulun jälkeen pääsin harjoittelijaksi Hiukan Kirjaan vuonna 1960.
"Asiakaspalvelu on meillä tärkeintä", muistan myymälänhoitaja Sirkka Korhosen ensimmäisen työpäiväni evästyksen.
Kahta kertaa ei tarvinnut samasta asiasta sanoa. Työn arvostuksella ja ilolla palvelin niin kirjailija Veikko Huovisen kirjanostajia kuin lapsiasiakkaita, joiden kanssa valitsimme milloin kiiltokuvia ja paperinukkearkkeja.
Mitä kuuluu kirjakauppaan nyt? Helsingin Sanomien Kuukausiliite uutisoi vuoden ensimmäisessä numerossa: "Puolangan kirjakauppa lopetti":
Mikään suuri uutinen Paavolan Kipa-kirjakaupan ovien sulkeutuminen tuskin oli, sillä Suomessa ja myös Kainuussa kirjakaupat ovat ajan saatossa lukumääräisesti vähentyneet. Kainuun maakunnassa kirjakauppoja on tällä hetkellä kolme: Sotkamossa Sotkamon Kirjakauppa Ky, Paltamossa Kainuun Kirja- ja Paperikauppa Kipa ja Kajaanissa Suomalainen Kirjakauppa Oy.
Lukuisille aloille ja niiden toimintatavoille on ajan myötä jouduttu tekemään muutoksia, näin on myös kirja-alalla. On tapahtunut nettiytymistä, ketjuuntumista ja oman lukutottumuksen ovat tuoneet kirjakerhot sekä äänikirjat.
Onnea ja pitkää ikää 110-vuotiaalle Suomalaiselle Kirjakaupalle.
Suomalainen Kirjakauppa Oy on suomalainen kirjakauppaketju, joka kuuluu Otava-konserniin. Myymäläketju on Suomen laajimpia ja myymälöiden lukumäärää täydentää verkkokauppa.
Suomalainen Kirjakauppa perustettiin vuonna 1912 nimellä Helsingin Suomalainen Kirjakauppa Oy. Suomalaisessa omistuksessa oleva kirjakauppa on ollut muuntumiskykyinen ja suomalaisia brändejä käyttäen se on muuntunut asiakastoiveita täyttäväksi kirja- ja lahjatavaraliikkeeksi.
Poikkesin Kajaanin Suomalaiseen Kirjakauppaan, jossa sain juttukaveriksi myymälävastaavan Raija Peltoniemen .
"Käytyäni Seppälän kotiteollisuuskoulun olin jonkun aikaa työssä Kajaanin Neulerukissa. Lehdessä Suomalaiseen Kirjakauppaan haettiin työntekijää, minä hain ja pääsin. Muistan elävästi sen päivän, kun aloitin työt uudella alalla", Peltoniemi muistelee ja jatkaa, että koulut olivat juuri alkamassa, kun ensimmäinen työpäivä koitti 6. elokuuta 1984.
"Päivästä tulee joko tai... hiljainen tai vilkas", naurahtaa Peltoniemi silloisen esimiehensä sanoja siteeraten.
Libristialan ammattikoulutuksen Peltoniemi kävi 1980-luvulla työn ohella Helsingissä. Hän sanoo viihtyvänsä kirjojen ja ihmisten parissa.
"Tykkään työstäni ja työyhteisöstäni. Myös myymälän sijainti nykyisessä paikassa, Kauppakadulla on hyvä ratkaisu. Vaikka työnkuva alkuajoista onkin muuttunut, on monessa suhteessa menty helpompaan suuntaan", rohkaisee myymälävastaava nuoria ja miksipä ei myös kokeneempia henkilöitä.
Jos on myyjäainesta, niin kauppaa voi tehdä materiaalia vaihtamalla, vaikka sukista kirjoihin, kuten aikoinaan Raija Peltoniemi.
Onnea ja pitkää ikää 110-vuotiaalle Suomalaiselle Kirjakaupalle.