Koti-Kajaani
Lukijan juttu: Pekingin kansainvälisessä kiekkoliigassa vahva kainuulaisedustus – Jäähallin pihaan pystytetty telttasauna tutustutti saunakulttuuriin
BIIH-liiga merkitsee paitsi kiihkeitä pelejä myös yhteisöllisyyttä.
Kiinan pääkaupungissa pyörii talvisin kansainvälinen jääkiekkoliiga Beijing International Ice Hockey league BIIH.
Liigassa on kuusi joukkuetta, Beijing Expos, Beijing Revs, Beijing Hot Wings, Beijing Bears, Beijing Quacken ja Beijing Bulls, ja joukkueissa on mukana kiinalaisia, kanadalaisia, amerikkalaisia, saksalaisia, tsekkiläisiä, sveitsiläisiä ja suomalaisia. Suomalaispelaajia on kaikkiaan kuusi ja -tuomareita yksi.
BIIH eli "beer league", kuten pelaajat kutsuvat, kokoaa yhteen jääkiekon ystävät. Kaikilla on yksi peli viikossa sekä on mahdollisuus harjoitteluun kerran viikossa.
Liigaan osallistuminen maksaa pelaajille noin 500 euroa kaudessa. Harjoituksista joutuu maksamaan noin 25 euroa kerta.
"Peleihin lähdetään paikallisen "Siwan" kautta."
BIIH starttasi syyskuun alussa ja playoffit pelataan maaliskuun lopussa. Liigan pelaajien ikähaarukka on lavea. Osa on kaksikymppisiä ja osa pitkän matkaa kuudenkymmenen paremmalla puolella. Peleissä pelataan ikäjakaumalle sopivilla säännöillä. On kaksi 28 minuutin erää, eikä kelloa pysäytetä kuin pelin viimeisillä minuuteilla. Taklaaminen on ankarasti kielletty, sillä vanhat luut eivät kestä kovaa rytinää. Pelaajia yhdistävät armottomat menohalut, mutta välillä jalat tuppaavat jäämään jälkeen.
Mikäli pelaajan kierrokset pelissä nousevat, saadaan ne yhteishengellä ja boxikomennuksella alas. Loukkaantumisiltakaan ei aina vältytä, ja mikäli näin käy, lähdetään sairaalaan porukalla, jotta potilaalla ei kävisi aika pitkäksi.
Peleihin lähdetään paikallisen "Siwan" kautta ja mukaan tarttuu palautusjuomaa. Useille keski-iän ylittäneille pelin jälkeinen sihauttava palautuminen pelitapahtumia pukukopissa kavereiden kanssa kerraten merkitsee viikon kohokohtaa. Vaikka kaukalossa väännetään tosissaan, niin sen ulkopuolella BIIH-liiga muodostaa tiiviin yhteisön ja jäsenet viettävät paljon aikaa yhdessä. He järjestävät monenlaisia tapahtumia ja illanistujaisia.
Kanada suurena jääkiekkomaana antaa mielellään Pekingin suurlähetystönsä tiloja liigan tapahtumien käyttöön. Kun kelit ovat lämpimät, lähetystössä pelataan ball hockeytä. Lisäksi Kanadan lähetystön tiloissa on Canada Club, jota isännöi Expos-joukkueen kapteeni Marcel Coutu. Voin sanoa, että suurin asia liigalle on yhteisöllisyys. Kun kuulut liigaan, kuulut suureen kaveriporukkaan.
Pipolätkää lammen jäällä. Kuva: Kyösti Karjalaisen albumi
Suomalaisten edustus liigassa on vahva. Tuomarina liigassa toimii Henry Hanhisuanto Iistä. Bears-joukkueessa pelaa ylimakee stadilaispoika, Marko Tiesmäki .
Expos-joukkueen kolmesta suomalaisesta Mikko Ranta tulee Suomen Shanghaista eli Porista. Expos-joukkueessa pelaa myös Mustosen Aki , jonka sukujuuret ovat Kainuussa sekä Ohtosen Keijo , joka on Sotkamon miehiä. Keijo työskentelee Kiinassa jääkiekkovalmentajana. Beijing Hot Wings -joukkueessa pelaa sotkamolainen Jani Roivainen . Beijing Bulls -joukkueessa pelaa stadin mies, ex-liigakiekkoilija Kevin "the great" Kantee sekä allekirjoittanut. Kokonaisuutena Kainuun panos BIIH-liigan pelaajissa on kova.
Kaudella 2022 BIIH Peking cupin vei Tiesmäen edustama Bears, toiseksi tuli Roivaisen edustama Hot Wings ja Ganbei cupin sekä kolmannen sijan sarjassa voitti edustamani Bulls.
Jani Roivainen ja Kyösti Karjalainen.
Suomalaiset pelaajat ovat arvossaan BIIH-liigassa. Suomalaisia pidetään kovina pelimiehinä kaukalossa sekä pukukopissa. Teemme Suomea ja suomalaisuutta tutuksi muille pelaajille.
Esimerkiksi Suomen itsenäisyyspäivänä nostimme esille historian samalla kun kohotimme maljan Suomelle. Tänä vuonna halusimme suomalaisena myös tehdä tutuksi suomalaista saunakulttuuria. Tammikuun alussa pystytimme telttasaunan jäähallin pihaan ja laitoimme kivet lämpimäksi. Kyllähän siinä muilla pelaajilla oli hymy herkässä, kun he pääsivät pelin jälkeen telttasaunan ylälauteille spekuloimaan pelitilanteita ja nauttimaan puulämmitteisen kiukaan pehmeistä löylyistä.
Tämän lisäksi suomalaisten osakkeita on nostanut menestys olympialaiskiekossa vaikkakin loppupeleistä ulosjääneille kanadalaisille ja jenkeille pelit olivat suuri pettymys. Kaiken kaikkiaan jääkiekko ja BIIH-liiga ovat meille ulkosuomalaisille tärkeitä. Ne yhdistävät samanhenkiset ystävät ja vähentävät koti-ikävää.
Telttasauna lämmitti jäähallin pihassa. Kuva: Kyösti Karjalaisen albumi
Liigan tulevaisuus elää tällä hetkellä, koska Kiinan erittäin kovat koronarajoitukset ovat saaneet useat ulkomaalaiset harkitsemaan kotimaahansa paluuta.
Mikäli Kiinassa saa koronan, joutuu erityiseen sairaalaan eristykseen, kunnes korona on ohi. Mikäli alaikäinen lapsi saa koronan, hän joutuu olemaan sairaalassa yksin ilman vanhempiaan.
Tämä on saanut useat liigapelaajat tekemään päätöksen kotimaahan paluusta ja tästä syystä liiga menettää pelaajia. Toivotaan, että pelaaminen jatkuu kaudella 2022–23.
Beijing Bulls Hockey
Lisätietoja: www.beijinghockey.com
Kyösti Karjalainen