Mielipiteet
Lukijan mielipide: Elämme pöyristymisen aikakautta
Tuntuu kuin päällimmäisenä olisi tavoite löytää mitä tahansa aihetta pöyristymiselle ja loukkaantumiselle. Jos ei omasta puolesta, niin ainakin jonkun puolesta, jota asia saattaa koskea.
Kainuun vasemmiston puheenjohtaja Jari Lindh tuo Kainuun Sanomissa (14.3.) esiin harmistuksensa perussuomalaisten somekuvista ja yleensäkin maailman menosta. Lindh johdattaa lukijan sotien ja ääriliikkeiden kautta perussuomalaisiin ja valtionvarainministeri Riikka Purraan.
Lindh keskittyy kirjoituksessaan perussuomalaisten leimaamiseen sen sijaan, että esittäisi kuinka kriisiytyvä taloustilanne ratkaistaan ilman sosiaaliturvajärjestelmään ja työlainsäädäntöön puuttumista.
Suomen talous on kuralla edellisten hallitusten jäljiltä. Paisunut julkinen sektori ja omien varojen yli eläminen ovat vaarantaneet hyvinvointivaltiomme. Viimevuotisissa eduskuntavaaleissa oli tiedossa, että tuleva hallitus joko ajaa Suomen perikatoon, tai joutuu tekemään julkisen talouden leikkauksia hyvinvointivaltion säilyttämiseksi.
Suomalaiset äänestivät maan johtoon perussuomalaiset ja kokoomuksen, joiden voitiin odottaa tekevän mittavia talouden sopeutustoimia kuluvan hallituskauden aikana.
Hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi tarvitaan talouskasvua. Kasvua muodostuu toimivan vientiteollisuuden ja yksityisen yrittäjyyden kautta. Kannustinloukut on purettava ja jokainen työkykyinen on saatava töihin. Lakkoilemalla tätä maata ei pelasteta.
Suomen valtiomuodossa eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus johtaa maata. Ay-liikkeellä ei ole kansalaisten antamaa mandaattia lakien säätämiseen. On kestämätöntä, että työntekijöiden etua ajava ay-liike sahaa omaa oksaansa käynnistämillään poliittisilla lakoilla, jotka pahimmillaan ajavat investointeja ulkomaille ja teollisuutta yhä ahtaammalle. On myös ay-liikkeen etu pitää työpaikat kotimaassa.
Meneillään olevat lakimuutokset eivät heikennä ay-liikkeen asemaa työntekijöiden oikeuksien edistäjänä. On ammattiliittojen heikkoutta, jos ne eivät kykene lakimuutosten jälkeen neuvottelemaan nykypäivään sopivista työehdoista työnantajajärjestöjen kanssa.
Paikallistasolla perussuomalaiset ja vasemmistoliitto tekevät Kainuun kunnissa ja hyvinvointialueella poliittista yhteistyötä paikallisten aktiivien voimin. Yhteistyöllä on luotu moniäänisyyttä keskustan hallitsemaan paikallispolitiikkaan.
Onko vasemmistoliitto Lindhin johdolla nyt perääntymässä kainuulaisen demokratian vahvistamisesta?
Perussuomalaiseen arvomaailmaan kuuluu vaikeiden ja kiusallistenkin asioiden nostaminen julkiseen keskusteluun.
Somekuvien herättämien tunteiden tuiverruksessa on hyvä pysähtyä miettimään, onko vika talouden remonttia tekevässä hallituksessa, vai kenties Suomessa pitkään harjoitetussa velaksi elämisessä.
Tea Heikkinen
puheenjohtaja
Perussuomalaisten Kainuun piiri ry