Mielipiteet
Lukijan mielipide: Hyvinvointialue vie kehitysvammaiset pois Sotkamon keskustasta
Sotkamon kirkonkylällä toimii kehitysvammaisten ryhmäkoti Puolukka, jossa asuu tällä hetkellä kahdeksan henkilöä. Ohjaajat tukevat asukkaita heidän tarpeidensa mukaan henkilökohtaisissa asioissa, kodinhoidossa ja ajanvietossa.
Asukkaat käyvät toimintakeskuksessa ja asioivat kylän kaupoissa, ravintoloissa, kampaamoissa, elokuvateatterissa, kirjastossa, kirkossa ja muuallakin avustajien sekä ohjaajien kanssa.
Jotkut kykenevät asioimaan jonkin verran itsenäisesti. Käynnit tutuissa paikoissa ja ihmisten tapaaminen siellä tuo sisältöä asukkaiden elämään ja integroi heidät osaksi kyläyhteisöä.
Samalla se on myös kuntouttavaa ja itsenäistymistä tukevaa toimintaa. Terveyskeskukseen on helppo päästä, eikä se vie ohjaajiltakaan kohtuuttomasti aikaa. Asukkaat liikkuvat yleensä kävellen, joku pyörällä tai pyörätuolilla.
Ihmisten vieminen asumaan paikkoihin, joista palvelut ovat useiden kilometrien päässä, alentaa heidän elämänlaatuaan.“
Ryhmäkoti on tullut tiensä päähän ja talo puretaan. Perjantaina 21. huhtikuuta Kainuun hyvinvointialueen johtavat virkamiehet järjestivät tiedotustilaisuuden asukkaille ja heidän omaisilleen.
Johtaja Jukka Lindberg kertoi, että nykymuotoinen palveluasuminen kirkonkylällä loppuu eikä uutta yksikköä rakenneta. Mahdollisina tulevina asuinpaikkoina mainittiin Leivolan asunnot sekä Vuokatin Härkökiveen rakennettava Esperin asumisyksikkö.
Läsnäolleista omaisista useat ilmaisivat tyytymättömyytensä päätökseen, koska katsoivat nykyisen asumismuodon olevan omaiselleen oikea.
Kävellen liikkuvien ihmisten vieminen asumaan paikkoihin, joista palvelut ovat useiden kilometrien päässä, alentaa heidän elämänlaatuaan.
Kuntouttava aspekti jää asumisesta puuttumaan. Kuljetuspalveluita vammaisille myönnetään rajatusti, eikä taksilla liikkuminen toki vastaisikaan sitä, että voi itsenäisesti kulkea haluamiinsa paikkoihin.
Muutama Puolukan asukas saattaa kyetä asumaan tuetusti omassa vuokra-asunnossa.
Tätä varten tulee Sotkanmaa Oy:n varata asianmukaisia asuntoja kirkonkylän keskustassa.
Tilaisuudessa ei hyvinvointialueen johto luvannut meille apua tässä asiassa vaan kertoi, että asukkaat voivat halutessaan hankkia tällaiset vuokra-asunnot itselleen.
Hyvinvointialue ja kunta ovat juuri aloittaneet ja toteuttavat suuria rakennusprojekteja Kainuussa. Suunnitelmat laatii hyvinvointialueen virkamiesjohto yhdessä hallituksen kanssa, yksittäiset valtuutetut eivät päätösten yksityiskohdista tiedä. Kokouksissa nuijitaan pöytään suuret linjat.
Sotkamo on toki tullut luoneeksi puitteet tällekin päätökselle aikanaan myydessään tontin Esperille. Päätös koskee muitakin kuin näitä kahdeksaa Puolukan asukasta, sillä Sotkamossa on kasvamassa useita kehitysvammaisia lapsia ja nuoria, jotka aikanaan tarvitsevat tukea ja asumispalveluja.
Jos sotkamolaiset suostuvat tähän hyvinvointialueen päätökseen, heijastuu se pitkälle tulevaisuuteen ja pakottaa monet tukea tarvitsevat kuntalaiset muuttamaan pois kotikylältään maantieteellisesti palvelujen ulottumattomiin.
Jokaiselle tuen tarvitsijalle kuuluu laatia henkilökohtainen palvelusuunnitelma, jossa määritellään hänen tarvitsemansa palvelut ja miten ne järjestetään.
Kunnan ja hyvinvointialueen antamat puitteet voivat vaikeuttaa ja rajata palvelujen toteutumista. Näin tulee Sotkamossa käymään.
Hyvinvointialue suunnittelee kokonaisuuksia ja nämä "pienet" jäävät siinä jalkoihin.
Sotkamo on Kainuun toiseksi suurin kunta. Haluavatko sotkamolaiset, että tästä eteenpäin täältä ajetaan kehitysvammaiset pois tai heidät piilotetaan kauas palveluista?
Tuleeko "Kultamunien kotipesästä" paikka, jonka katukuvassa ei haluta nähdä kehitysvammaisia tai muuten vahvasti tukea tarvitsevia?
Monet nykyisistä ryhmäkoti Puolukan asukkaista ovat jo nyt ahdistuneita ja peloissaan, kun joutuvat lähtemään eikä hyviä vaihtoehtoja ole tarjolla.
Oma poikani toisti ennenkin lausumansa mietteen: "Kunta odottaa, että Puolukka palaa poroksi ja me siinä mukana. Sitten ei tarvi miettiä, missä me asutaan."
Hyvinvointialue suunnittelee kokonaisuuksia (Lindberg 21.4.) ja nämä "pienet" jäävät siinä jalkoihin.