Mielipiteet
Lukijan mielipide: Ihmiset tekevät kaupunkikeskustasta elävän – Kajaanissa kehittymisen ei pitäisi pysähtyä Sammonkaareen
Kajaanin kaupunkistrategiassa nostetaan esiin kaupunkirakenteen tiivistäminen resurssiviisauden näkökulmasta tarkasteltuna. Vaikka näkökulma onkin tärkeä, liittyy kaupunkirakenteen tiivistämiseen myös monia muita etuja, minkä vuoksi siihen olisi syytä käyttää voimavaroja tulevien vuosien aikana.
On kuitenkin ensin todettava, ettei kaupunkirakenteen tiivistäminen esimerkiksi poissulje maaseudulla asumista. Rakennetta voidaan nimittäin tiivistää ilman, että siinä on ketään häviäjiä.
* * *
Kajaanin kaupunkikeskustan suurin hanke tulevien vuosien aikana on jo liikkeelle nytkähtänyt Sammonkaari, jossa entinen linja-autoaseman tontti otetaan asumiskäyttöön.
Kerrostalojen rakentaminen tälle tontille tulee palvelemaan kaikenikäisiä kajaanilaisia, mutta erityisen hyvin siitä hyötyvät nähdäksemme opiskelijat ja ikäihmiset.
Kajaanin vetovoimaa opiskelijakaupunkina tulee lisätä ja mikäs sen parempi keino, kuin rakentaa uusia opiskelija-asuntoja keskustaan puukerrostaloon sen sijaan, että opiskelijat sijoiteltaisiin kaupungin laidalle.
Opiskelijoiden lisääntyminen kaupunkikeskustassa tulee varmuudella näkymään keskustan yritysten asiakasmäärissä, mikä on kaikkien näiden yritysten palveluita käytettävien etu.
* * *
Tarvitsemme kunta- ja kaupunkikeskuksiin ikäystävällisiä, joustavia ja esteettömiä asuntoja ikääntyville.
Samanaikaisesti siitä hyötyy itseasiassa myös julkinen sektori, sillä palveluita pystytään tuottamaan kustannustehokkaammin ja laadukkaammin, kun esimerkiksi kotihoidon aika ei mene matkustamiseen vaan se voidaan käyttää asiakkaiden hoitamiseen. Tämä olisi myös aito keino puuttua ikääntyvän väestön kasvavien palvelutarpeiden aiheuttamiin kustannuksiin.
Vaikka Sammonkaari onkin hankkeena tärkeä ja merkityksellinen, ei kaupunkikeskustan kehittymisen pitäisi pysähtyä tähän.
Kajaanissa esimerkiksi Välikadulla on runsaasti ainakin ulkoisesti käyttöikänsä päähän tullutta yksikerroksista liiketoimitilaa. Näiden rakennusten tilalle tulisi pikimmiten kaavoittaa ja rakentaa liiketilojen lisäksi kerrostaloasuntoja.
* * *
Asukkaiden lisäksi kaupunki voisi tuoda vahvemmin taidetta ja kulttuuria luomaan viihtyisyyttä kaupunkikeskustaan. Ensi kesänä toteutuva Rauniokaupunki ry:n katutaidehanke tuo jo ensimmäiset ammattitaiteilijoiden muraalit kaupunkikeskustaan.
Toivottavasti kehitys ei pysähdy tähän vaan pystymme ruokkimaan yhteisöllistä kaupunkikultturia siten, että se tekee kaupungistamme entistä veto- ja pitovoimaisemman paikan elää ja asua.
Titta Pääkkönen
sh-opiskelija
kuntavaaliehdokas (vas.)
Kajaani
Raili Myllylä
toiminnanjohtaja/eläkeläinen
kuntavaaliehdokas (vas.)
Kajaani