Mielipiteet

Lukijan mielipide: Järjestikö ps-johto Hakkaraisesta pommin itselleen?

Tapaus Teuvo Hakkarainen on saanut ennen näkemättömän huomion osakseen – eikä ihme.

Hakkarainen on kaikista heikkouksistaankin huolimatta koettu kansan parissa kansanedustajaksi ja euro-mepiksi, joka edustaa näissä tehtävissä Suomen kansan syviä rivejä ja on samanlainen pulliainen kuin suurin osa Suomen kansasta on.

Näyttää sille, tällä hetkellä some-sivuilla ja lehdistössä Teuvo Hakkarainen on Vladimir Putinin jälkeen toinen suuri keskustelun aihe. Tämän tilanteen Hakkaraisen osalta on aiheuttanut perussuomalaisen puolueen johto yhdessä puoluehallituksen kanssa, kun on ilmoitettu, että istuvaa meppiä Teuvo Hakkaraista ei tulla asettamaan ehdolle kesäkuun eurovaaleihin perussuomalaisten ehdokaslistalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Syytä tähän menettelyyn ei ole haluttu kertoa. Tästä se mysteeri on syntynyt.

Kirjoittamaton laki ja menettely on perinteisesti ollut, että niin istuvat kansanedustajat kuin mepitkin ovat itseoikeutettuja ehdokkaiksi aina seuraavissa vaaleissa, mikäli eivät itse kieltäydy.

Poikkeus voidaan tehdä asiassa vain silloin, jos kyseinen henkilö on tuomittuna tai epäiltynä raskaaseen rikokseen tai muuhun verrattavaan, joka tekee hänet sopimattomaksi korkean tason luottamustehtävään.

Järjestiköhän ps-johto ja puoluehallitus nyt tapaus Teuvo Hakkaraisesta todellisen räjähtämättömän pommin itselleen?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jos kysymyksessä ei ole puoluejohdon ja Hakkaraisen yhteisesti sopima mainostemppu, niin pommi on valmis.

Joka tapauksessa tämä salailu ja mystisyys on ajanut puoluejohdon ihmeelliseen tilanteeseen. Milloin pommi laukeaa – sitä odottelemme silmät ympyriäisinä!

Kirjoittaja on kajaanilainen SMP:n ja perussuomalaisten entinen kansanedustaja.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä