Mielipiteet

Lukijan mielipide: Kainuulainen genomi

Ystävänpäivän lähestyessä joutuu taas kysymään, että mihin me näitä päiviä tarvitsemme: äitienpäivää, isänpäivää ja kohta tulevaa ystävänpäivää.

Hoidammeko huonoa omaatuntoamme, sovitammeko syntejämme vai haluammeko kaikista päivistämme yhtä merkityksellisiä?

Me suomalaiset ja erityisesti kainuulaiset olemme hiljaista kansaa. Tunteista ei helpolla kerrota, vaikka niistä meiltä kysyttäisiin.

Oletamme, että hän joka tunteiden kohteena on, tietää niistä muutenkin. Vanha hyvä vitsi on, että ”minä olen sen jo kerran sanonut ja kerron, jos tilanne muuttuu”.

Rakkauden ja ystävyyden vastakohta ei ole viha. Se on välinpitämättömyys: vaitiolo, puhumattomuus, eleettömyys ja tekemättömyys.

Kerran, jo kauan sitten, äitini puhkesi itkuun isäni vaikean sairauden vuoksi. Minua viittilöitiin menemään ja lohduttamaan äitiäni.

En saanut itseäni liikkeelle. Olen katunut sitä vuosikymmeniä ja kadun vieläkin.

En kyennyt vastaamaan rakkaan ihmisen tunteisiin juuri silloin kun siihen oli suuri tarve. Nyt se on myöhäistä.

Kainuulaisten perimässä on laukaisin, joka panee maksan tuottamaan ylenmäärin ldl-kolesterolia.

Vuosikymmenten kuluessa tämä pienitiheyksinen rasva-aineita kuljettava proteiini terrorisoi meitä, ahtauttaa ja tukkeuttaa sepelvaltimot, ja ajaa operoitavaksi tai pahimmillaan kuolemaan.

Miksi meillä ei ole genomissamme triggeriä, joka ajaisi meidät lohduttamaan läheisiämme ja kertomaan heille tunteistamme? Vai onko tässä kyse samasta asiasta, syystä ja seurauksesta?

Kaikesta siitä hyvästä, mikä meillä on tänään, voi huomenna olla jotakin tosi tärkeää pysyvästi poissa.

Kukaan ei ole ajatustenlukija.

Muulloinkin kuin ystävänpäivänä voimme katkaista vaitiolon natolangan ja kertoa tunteistamme ystävillemme ja tosiystävillemme. Oma-aloitteisesti ja pelkäämättä vanhan toistoa.

Ja kun siihen on vielä tilaisuus: kaikesta siitä hyvästä, mikä meillä on tänään, voi huomenna olla jotakin tosi tärkeää pysyvästi poissa.

Lohduttakaa toisianne, vaikka ette aina tietäisi, miksi niin teette.

Ismo Heikkinen

Kajaani