Mielipiteet

Lukijan mielipide: Kainuun uusi nousu alkaa

Borealis Data Center laajentaa Kajaaniin hankkimalla Herman IT Oy:n konesalitilat Renforsin Rannasta.

Nyt julkistettu uutinen on loistava avaus.

Kainuun taantuminen on kestänyt jo vuosikymmeniä. Yhteiskuntamme suunnittelu koko maan elinvoiman parantamiseksi päättyi Kekkosen aikaan ja toinen toistaan maaseutua ja varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomen alueita kurjistavia päätöksiä on tehty.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomi luopui lopullisesti koko maata tasapuolisesti vahvistavista toimista 2000-luvun alussa ja poliitikot ohjasivat kaupungistumisen eteläisempään Suomeen.

Vain Oulu jäi eläväksi ja sekin oululaisten omien onnistumisien myötä.

Asiat kehittyvät joko johtamisen tai kriisien kautta. Venäjän hyökkäyssota teki näkyväksi turvallisuuspolitiikan kannalta epäonnistuneen aluepolitiikan ja menneet politiikan virheet. Nyt on päällä kriisi, joka muuttaa asetelman.

Itä- ja Pohjois-Suomi on saatava uudelleen jaloilleen, kasvuun ja nousuun.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maakuntamme ja Kajaanin kaupungin pitkäjänteinen työ sekä huikea osaaminen ovat luoneet pohjan konkreettisille teoille maakuntamme uudelleen nostamiseksi.

Nyt hankittu suuren datakeskuksen mahdollistama kauppa on merkki siitä, että olemme kääntämässä suuntaa parempaan.

En voisi olla tyytyväisempi tällaisena aikana, kun eduskunnassa taistelemme maamme velkaantumista vastaan joka päivä ja hyvinvointivaltion olemassaolo on uhattuna monin eri tavoin.

Kainuu on elänyt tervasta, metsästä, maanviljelystä, teollisuudesta, matkailusta, paperista ja kaivostoiminnasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rinnalle rakentuu maailmanlaajuisesti jättimäisesti kasvava liiketoiminta, jonka mahdollisuudet meille kainuulaisille rajattomat.

Uusi avaus tuo maakuntaamme työtä. Ei vain konesalitoimintaan, vaan säteilee työtä ja toimeentuloa useille eri toimialoille ja edesauttaa palvelujen kehittymisen kaikkialla Kainuussa.

On aika katsoa luottavaisin mielin Kainuun uuteen nousuun.

Kirjoittaja on kuhmolainen kansanedustaja (ps.).

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä