Mielipiteet

Lukijan mielipide: Lupaus lunastettava – yritykset autettava yli kriisin!

Koronapandemia kurittaa yrityksiä, vaikka Kainuussa tilanne on pysynyt suhteellisen rauhallisena. Eniten vallitsevasta tilanteesta kärsivät ravintolat, kivijalkakaupat ja erikoisliikkeet, erilaisia henkilökohtaisia palveluita tarjoavat yritykset sekä tapahtuma-, matkailu- ja ohjelmapalveluita tuottavat yritykset.

Pandemia on jatkunut jo yli vuoden, ja monen yrityksen kassa on kumissut tyhjänä pitkään. Massiivista lopettamisaaltoa ei ole näkyvissä, mutta valitettavasti yrityksiä menee nurin. Yritysten tukemista pitää terästää, jotta talous toipuu nopeammin ja lähipalvelut ja työpaikat alueella säilyvät.

Akuutein on nyt valmisteilla oleva kustannustuen neljäs hakukierros: sen ehdot tulee muuttaa vastaamaan heikentynyttä tilannetta. On huolehdittava, että yksinyrittäjät ja muut mikroyrittäjät ovat tuen piirissä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Verohallinnon kannattaa mahdollistaa se, että uusien verojen lisääminen voimassa olevaan maksujärjestelyyn olisi määräaikaisesti mahdollista.

Tarvitaan myös lakimuutoksia niin, että työpaikat säilyisivät. Lomautuksiin ja yt-neuvotteluihin tehdyt määräaikaiset muutokset auttoivat viime vuoden puolella säilyttämään työpaikkoja. Se kannattaisi ottaa käyttöön nytkin.

Esimerkiksi yhteistoimintalain vähimmäisneuvotteluaikoja voisi lomautustilanteessa lyhentää. Lomautusoikeus kannattaisi ulottaa koskemaan myös määräaikaisia työsopimuksia samassa laajuudessa kuin se koskee toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia. Halutessaan työntekijöille ja työnantajille tulisi antaa mahdollisuus sopia paikallisesti siitä, millä aikataululla neuvottelujen aloittamista koskeva neuvotteluesitys annetaan.

Myös työntekijöiden oikeuksista on huolehdittava. Työntekijöille pitäisi maksaa työttömyysetuutta myös omavastuuajalta. Lomautusten perusteella maksettavan työttömyyspäivärahan ei pitäisi kerryttää enimmäismaksuajan päiviä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Turhilta konkursseilta vältyttäisiin, jos velkojalla ei olisi mahdollisuutta hakea yritystä konkurssiin lyhyen maksukyvyttömyyden vuoksi. Tämäkin havaittiin viime vuoden puolella toimivaksi keinoksi.

Kainuun elinvoiman, yritysten ja työpaikkojen puolesta pitää nyt taistella kaikilla tasoilla ja kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Anu Tervonen

toimitusjohtaja

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun Yrittäjät

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä