Mielipiteet

Lukijan mielipide: Moraalikatoa rajallamme

Kainuun Sanomat onnistuu perjantain numerossaan (15.7.) peräkkäisillä aukeamilla hyvin kuvaamaan moraalikatoamme Venäjän hyökkäyssodan edessä.

Ensin kerrotaan, kuinka polttoainerallin odotetaan alkavan itärajalla tulevana viikonloppuna. Seuraavalla sivulla kerrotaan, kuinka Venäjän tarkoituksellinen ohjusisku siviilikohteeseen tappoi 22 ihmistä, mukaan lukien pieni lapsi, Keski-Ukrainan Vinnytsjassa.

Fortumin ongelmat Uniperin kanssa johtuvat tästä samaisesta moraalikadosta, sillä sijoitus Venäjän kaasusta riippuvaiseen yhtiöön tehtiin kolme vuotta Krimin valtauksen jälkeen. Viimeistään tuolloin vieroittuminen Venäjän fossiilisista polttoaineista olisi pitänyt aloittaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Fortumin johto päätti tuolloin kulkea vastavirtaan vähät välittämästä Venäjän aggressiosta ja ilmastonmuutoksesta, jonka seurauksensa Espanjassa on tätä kirjoittaessa ollut jo toista päivää yli 45 asteen helteitä ja laajat maastopalot.

Toivotan halvan bensiinin jonottajille oikein pitkää odotusta rajalla. Jottei aika kävisi pitkäksi voisi heille pystyttää samanlaiset tiedotustaulut, kuin on laitettu Liettuan rajalle.

Siellä rekkaparkin aita on vuorattu Venäjän ohjusiskujen karmaisevista tuhoista, pommitetuista asunnoista ja siviiliuhreista kertovilla valokuvilla.

Jan Kunnas

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jyväskylä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä