Mielipiteet

Lukijan mielipide: Pienpetoraudat ovat välttämättömiä minkin torjunnassa

Tänä kesänä on tavattu kolme karhua, joilla on ollut tassussa kiinni pienpetorauta. Tämän seurauksena on käyty vilkasta keskustelua ansarautojen käytöstä ja esitetty että pienpetoraudat tulisi kieltää. Tämä ei kuitenkaan ole tarpeen.

Metsästyslain ja eläinsuojelulain mukaan eläimelle ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Raudoista säädetään metsästysasetuksen 10 §:ssä. Rautapyynti maalla on rajattu hillerin, kärpän, näädän ja oravan sekä rauhoittamattomien supikoiraa pienempien nisäkkäiden pyydystämiseen. Sallittuja ovat vain raudat, jotka tappavat heti eivätkä tuota turhaa kärsimystä.

Metsästysasetuksessa säädetään jo nyt, että raudat on sijoitettava siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ihmisille eikä muille kuin pyydystettäville eläimille. Tämä tarkoittaa, että raudat on asennettava aina suojakoteloon. Minkin ja näädän pyynnissä suojakotelon suuaukon tulee olla enintään 8 cm, jolla estetään esimerkiksi karhujen ja saukkojen meneminen pyydykseen. Vanhoja, päästä kokonaan avoimia näätärautojen suojakoteloita ei tule käyttää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Asetus velvoittaa myös, että raudat on huollettava säännöllisesti, jotta pyynnin kohteena oleva eläin kuolee mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Huolletut raudat laukeavat herkästi myös jo karhun yrittäessä rikkoa suojakoteloa.

Hetitappavien rautojen korvaajaksi esitetään elävänä pyytäviä loukkuja, jotka on koettava päivittäin. Tämä ei onnistu esimerkiksi saaristossa kelirikon aikaan. Lisäksi loukkujen tarkistaminen päivittäin lisäisi tämän välttämättömän luonnonsuojelutyön kustannuksia valtavasti.

Kritiikkiä on kohdistettu myös siihen, että kuka tahansa voi ostaa rautoja eikä ostajalle anneta opastusta. Raudat ovat konstikkaat kapistukset ja jo niiden vireeseen saaminen vaatii asiaan perehtymistä. Markkinoilla on valmiiksi suojakoteloon asennettuja rautoja sekä sellaisia, joihin suojakotelo on rakennettava itse. Riistakeskus ja Metsästäjäliitto opastavat rautojen asennuksessa ja oikeaoppisessa käytössä.

Maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön yhteisessä Helmi-ohjelmassa torjutaan minkkiä ja supikoiraa, jotka ovat haitallisia vieraspetoja. Monet vesi- ja rantalintukannat ovat uhanalaisia ja tutkimukset osoittavat vieraspetojen olevan merkittävä tekijä kantojen taantumisessa. Raudat ovat tällä hetkellä ainoa tehokas keino vähentää minkkejä lintuvesillä, eikä niiden käyttöä tule rajoittaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt käynnissä olevissa hankkeissa on huomioitu rautojen käytön riskit sekä viestitään aktiivisesti siitä, kuinka torjuntatyötä tehdään eettisesti kestävällä tavalla, mutta viestiä pitää viedä myös kentälle.

Vieraslajien lisääntyminen ja ilmastonmuutos edellyttävät vanhojen pyyntimenetelmien tehostamista ja kehittämistä. Vieraspetojen pyyntiin ovat tervetulleita avuksi myös luonnonsuojelijat ja mökkiläiset, mutta ansarautojen asianmukaisen käytön tulee olla jokaisen ansapyytäjän kunnia-asia.

Heidi Krüger

projektipäällikkö

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

maa- ja metsätalousministeriön erätalousyksikkö

Kirjoittaja toteaa, että raudat ovat tällä hetkellä ainoa tehokas keino vähentää minkkejä lintuvesillä, eikä niiden käyttöä siten tule rajoittaa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä