Mielipiteet

Lukijan mielipide: Puoluejäsenmaksut verovähennyskelpoisiksi

Viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti jäi taas alhaisemmaksi kuin se tapasi olla vielä muutama aika sitten.

Me kyllä ollaan yleisesti sitä mieltä, että demokratia, jota toteutetaan yleisten ja vapaiden vaalien kautta, on paras tae rauhalliselle ja hyväksyttävälle kehitykselle.

Me voimme nähdä toisenlaisesta pelottavan esimerkin itärajamme takana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ei ole näköpiirissä muuta keinoa vaalien toteuttamiselle kuin vapaasti muodostettavat puolueet.

Tekemällä puolueisiin liittymisen houkuttelevammaksi, lisäämme puoluetoiminnan aktiivisuutta.

Pitäisi vielä keksiä keino jäsenmaksun perimisen helpottamiseksi vaikka palkan tai eläkkeen kautta.

Etujärjestöissä, niin tärkeinä kuin niihin liittymistä pidetäänkin, tavoitteet muodostuvat hyvinkin itsekkäästi ja ryhmäkuntaisesti.“

Puolueeseen liittyminen on yleensä vähemmän itsekästä kuin etujärjestöön liittyminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puolueessakin voi toki ylöspäin pyrkiessään ajaa myös omaa asiaansa, mutta puolueiden ohjelmat ja tavoitteet tehdään kuitenkin laajalla pohjalla ja yhteistä hyvää tarkoittaen, joten niille pitäisi olla parempi hyväksyntä. Ja ainakin samanlainen kuin etujärjestöille.

Etujärjestöissä, niin tärkeinä kuin niihin liittymistä pidetäänkin, tavoitteet muodostuvat hyvinkin itsekkäästi ja ryhmäkuntaisesti.

Lisäksi niillä on vielä lainsäädännöllinen valta saada maan asiat sekaisin ja haittaa myös muille kuin asianosaisille lakko-oikeudellaan.

Kirjoittaja on kajaanilainen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä