Mielipiteet
Lukijan mielipide: Sipiläkin alkaa heräämään makkuristaan
Entinen pääministeri keskustan Juha Sipilä näyttää vähitellen toipuvan makkuristaan. Tähän makkuritilaan Sipilä ajautui ollessaan pääministerinä vuosina 2015-2019. Pääministerinä hän epäonnistui surkeasti.
Hän onnistui luomaan itselleen sellaisen "köyhät kyykkyyn" maineen, joka 2019 eduskuntavaaleissa johti kepun rökäletappioon.
Toinen surkea epäonnistuminen oli perussuomalaisten hajotusyritys kesällä 2017. Oveluuden puutteesta Sipilää ei voi moittia – hän ei vain tajunnut, että perussuomalaisten jäsenistö ei enää ollut Timo Soinin ja hänen taustajoukkojensa talutettavissa.
Hajotusporukka ei ottanut huomioon Jussi Halla-ahoa ja sitä, että jäsenistön enemmistö oli huolestunut puolueensa menosta ja halusi muutosta.
Perussuomalaisten hajotusyrityksessä myös oma osuutensa oli kokoomuksella ja sen puheenjohtaja Petteri Orpolla .
Jos tämä hajotusyritys olisi onnistunut niin väitän, että Suomen keskusta olisi tällä hetkellä Suomen suurin puolue. Kansanedustajia eduskunnassa olisi ehkä noin 50. Toisena olisi kokoomus vähän alle 50 kansanedustajan voimalla. Perussuomalaiset saattaisivat olla kristillisten kanssa tasapäisiä, 5-6 kansanedustajaa.
Siis kansanedustaja Juha Sipilästä olisi tullut kuin kuninkaantekijä.
Keskustalaiset taputtaisivat häntä selkään joka tilanteessa ja puoluekokouksiin hänet kannettaisiin kultatuolissa. Hän olisi tälläkin hetkellä Suomen pääministeri ja johtaisi Suomen hallituspolitiikkaa yhdessä Orpon kanssa. Tasavallan presidentti olisi myöntänyt pikavauhtia Juha Sipilälle valtioneuvoksen nimen ja arvon!
Pienestä se on kiinni menestyminen politiikassa – joku Jussi Halla-aho voi muutamassa minuutissa mullistaa lähes koko Suomen poliittisen kartan.
Pentti Kettunen
ex-kansanedustaja (ps.)
Kajaani