Mielipiteet
Lukijan mielipide: Suurhankkeista elinvoimaa Pohjois-Suomen kuntiin
Suurhankkeilla tarkoitetaan yli 50 miljoonan euron investointeja. Tyypillisiä tällaisia ovat liikenne- ja muut infrahankkeet sekä teollisuuden ja kaupan investoinnit.
Suurhankkeilla vahvistetaan maamme hyvinvointia ja niillä luodaan kasvunäkymiä pitkälle tulevaisuuteen.
Oulun kauppakamarin tuore selvitys kertoo, että tällä hetkellä peräti noin 70 prosenttia Suomen suurista teollisuushankkeista löytyy Pohjois-Suomesta. Eri vaiheessa olevia investointihankkeita on täällä noin 20 miljardin euron arvosta.
Investointeja on tärkeää saada liikkeelle, mutta on aiheellista kysyä, riittäähän meillä yrityksiä ja osaavia työntekijöitä niiden toteuttamiseen.
Onko kunnilla vastaanottokykyä ja valmiuksia vastata moninaisiin ja monikulttuurisiin tarpeisiin? Teemmekö tarpeeksi ja oikeanlaista yhteistyötä?
Maamme talous on kääntynyt nousuun. Ilmassa on lisääntyvää investointihalukkuutta Pohjois-Suomeen. Tässä imussa meillä on se kuuluisa "tuhannen taalan paikka".
Pidetään alueemme työikäisestä väestöstä ja vastavalmistuneista nuorista kiinni. Houkutellaan tänne uusia osaajia ja asukkaita muualta, vaikkapa hyvää elämänlaatua etsiviä paluumuuttajia ja etätyöläisiä.
Kilpailu osaavasta työvoimasta ja uusista veronmaksajista kiristyy. Työperäinen maahanmuutto lisääntyy Pohjois-Suomessakin. Kuntiin asettautuu muun muassa ulkomaisia suurhankkeiden alihankkijoita ja niiden työntekijöitä.
Jokainen kunta ja yritys toki markkinoi itseään, mutta sekä rekrytointi- että kuntamarkkinoinnissa on laaja-alaista yhteistyöpotentiaalia.
Parhaillaan käynnissä oleva Vain parhaita puolia Pohjois-Pohjanmaalla -rekrytointikampanja on mainio esimerkki kuntien ja yritysten yhteistyöstä.
Suurhankkeita löytyy myös länsinaapuristamme. Perämerenkaaren alueen hyödyntämisessä yhtenäisenä työssäkäyntivyöhykkeenä on paljon mahdollisuuksia.
Tulevat jättihankkeet, kuten vetytalouteen liittyvät investoinnit, voisivat toimia valtakunnanrajan ylittävän yhteistyön vauhdittajina.
Koronakriisin ja kroonisen rahapulan kirittäminä kunnat panostavat nyt entistä ponnekkaammin yhteistyöhön ja toimintamallien tehostamiseen.
Lisää elinvoimaa haetaan mm. liikennejärjestelmiä kehittämällä. Saa nähdä, huristelemmeko jo tällä vuosikymmenellä uusilla vetykäyttöisillä lähijunilla?
Jouni Kähkönen
yhteyspäällikkö, BusinessOulu
puheenjohtaja, Oulun kauppakamarin suurhankevaliokunta