Mielipiteet

Lukijan mielipide: Taloudellinen tuki ehkäisee lastensuojelun tarvetta

Kainuun Sanomien pääkirjoituksessa (13.3.) tartuttiin lastensuojelun haasteisiin ja ongelmiin. KS korosti rahoituksesta ja resursseista päättävien luottamushenkilöiden rohkeutta tarkastella tulevaisuutta.

Lastensuojelun tarve on jatkanut kasvua viime vuosikymmenet. Sekä lastensuojeluilmoitusten määrä että kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on jatkanut kasvua.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tietojen mukaan Kainuun hyvinvointialueella tehtiin vuonna 2022 yhteensä 2147 lastensuojeluilmoitusta eli lähes kuusi ilmoitusta jokainen päivä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolmessakymmenessä vuodessa Kainuun alueella kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten suhteellinen osuus on kasvanut 0,4 prosentista vastaavan ikäisestä lapsesta 1,8 prosenttiin viimeisimmän tilastovuoden mukaan (2022).

Itä-Suomen yliopiston monitieteinen tutkimusverkosto Vaikuttavuuden talo on vastikään julkaissut tietoa sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen vaikuttavuudesta. Yksi mielenkiintoinen tutkimustulos on, että täydentävä toimeentulotuki ehkäisee lastensuojelun tarvetta.

Kiireellisten sijoitusten taustalla onkin usein köyhyys. Kansainvälisestä tutkimuksesta tiedetään, että köyhyyden ja lastensuojelutarpeen välillä on vahva yhteys. Lisäksi taloudellinen tuki ehkäisee lastensuojelun tarvetta.

Ristiriitaista tämän tutkimustiedon valossa on se, että kunnat ovat hyödyntäneet eri tavoin ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen mahdollisuuksia lastensuojelun kysynnän hillitsemiseksi. Toimeentulotuki ehkäisee lastensuojelun kysyntää ja toimii samalla interventiona, mikäli se tietoisesti valitaan välineeksi lastensuojelun kysynnän hillitsemiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun hyvinvointialueella ehkäisevää toimeentulotukea saaneita on koko maahan verrattuna vähemmän. Kainuu ja Itä-Suomi on samaan aikaan perinteisesti ollut köyhää aluetta kotitalouksien osalta.

Kainuussa ei ole tietoisesti hyödynnetty taloudellista tukea lastensuojelun tarpeen ehkäisyssä.

Kainuun hyvinvointialueella koko maata useampi kotitalous jää suhteellisen pienituloisuusrajan alapuolelle (ns. kunnan yleinen pienituloisuusaste). Tämän perusteella Kainuussa ei ole tietoisesti hyödynnetty taloudellista tukea lastensuojelun tarpeen ehkäisyssä.

Lastensuojelun ongelmat tulevat jatkumaan niin Suomessa kuin Kainuussa, mikäli ongelmiin ei tartuta. Resursseja on kohdennettava nykyistä enemmän lapsiperheiden täydentävään ja ehkäisevään toimeentulotukeen. Tämä kohdentaminen hillitsee kalliimpia lastensuojelun palveluita.

Toimeentulotuki on vain yksi keino. Lisäksi tarvitaan toimivat peruspalvelut niin kuntien kuin hyvinvointialueen palveluissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Väärästä kohtaa säästäminen aiheuttaa lisäkustannuksia, inhimillistä kärsimystä ja liian usein myös yksittäisiä tragedioita, joissa pienet lapset joutuvat väkivaltaisen kohtelun uhreiksi.

Kainuun hyvinvointialueen talouden tasapainottamisohjelmissa on syytä huomioida tutkitusti toimivat keinot ehkäistä palveluiden kysynnän kasvua.

Matti Heikkinen

YTL

aluevaltuutettu (kok.)

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä