Koti-Kajaani

Mielipide: Elävänä eläkkeelle ja ehdokkaaksi

Vuosi sitten makasin Kainuun Keskussairaalan teho-osastolla. Seurasi puolen vuoden sairaalajakso kuntoutuksineen. Kuntoutus jatkuu edelleen seurauksella, että liikkuminen paranee päivä päivältä. Muita vammoja korvien väliin entisten lisäksi ei aivoinfarktista aiheutunut.

Jälkiviisaasti voin todeta yrittäneeni saada itseni hengiltä liialla työnteolla terveydestä välittämättä. Nyt kuitenkin ollaan siirtymässä elävänä eläkkeelle 1.12 alkaen.

Kiitos kaikille kannustaneille, vaativan kuntoutuksen osaston terapeuteille sekä toimiston työntekijöille ja minua auttaneille sekä tsempanneille lähimmäisille. Perheen lisäksi erityisesti kajaanilaisille Annikille, Raimolle ja Minnalle. Matka jatkuu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kunnallisvaaleihin kysyttiin jo ehdokkaaksi. Kahdesta puolueesta. Toimittajana ja niin sanotusti kirjoilla ollessani puolueettomassa paikallislehdessä ei ehdokkuus olisi tullut kysymykseen. En voinut suostua.

Aluevaaleihin, maakuntavaaleihin, miksi niitä nyt kutsutaankin, kysyttiin Vasemmistoliitosta. Suostuin. Kuten edellä kerroin, olen 1.12 alkaen eläkeläinen. Nyt voi olla vaikka vaaleissa ehdokkaana.

Olen opiskellut viimeiset viikot hyvinvointialuerealismia. Siksi en uskalla luvata mitään, kaikkien Kainuun terveysasemien säilyttämistä, lääkärien ja hoitajien määrän lisäämistä, ennaltaehkäisevän terveydenhoidon lisäämistä ynnä muuta kaikkea hyvää.

Voisi luvata, jos olisi rahaa ja erityisesti työntekijöitä. Muitakin ongelmia on. Julkisuudessa esillä olleita ja olemattomia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valtakunnan politiikkaa ja EU-politiikkaa aluevaalikeskusteluun sotkemalla sekä syyttelemällä ja räkyttämällä ei Kainuun tulevaa hyvinvointialuetta rakenneta tuottamaan parhaita mahdollisia palveluita harvaan asutun maakunnan yhä harvenevalle väestölle.

Käytetty klisee, mutta ajankohtaan sopiva on Talvisodan henki. Kainuussa, jos missä sitä nyt tarvitaan. Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon vastakkain asettelun ja muun joutavan jappasun sijaan. On mietittävä tarkkaan muun muassa sitä, miten eri yhdistyksiä, siis järjestötoimintaa voidaan käyttää hyväksi. Sotkamossa Turinatupa on hyvä esimerkki kaikkia hyödyttävästä toiminnasta.

En ole ajatusmaailmaltani moderni vasemmistolainen, lähinnä änkyrä korpisellainen. Toimittajana ja myös yhdistystoiminnassa vuosikymmeniä mukana olleena olen oppinut, ettei itsestäänselvyyksiä ole ja kyseenalaistaminen kannattaa aina. Samoin avoimuus ja rehellisyys.

Numero nimen perässä ei ole se mitä äänestetään, vaan minun ikä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

aluevaaliehdokas (vas.)

Pertti Granqvist (61)

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä