Mielipiteet

Mielipide: Kajaaninjoen sorsien talviruokintaan pitäisi pyrkiä löytämään myönteisiä ratkaisuja eikä repiä ja hajottaa

Ympäristöteknisen lautakunnan puheenjohtaja Pasi Kilpeläinen (ps.) kirjoittaa Linnanvirran sorsien ja joutsenien talvi- ja hätäruokinnasta (KS 13.12.22) käyttäen kirjoituksessaan totuutta varsin säästeliäästi.

En ole milloinkaan kehuskellut Kilpeläiselle aloittavani sorsien ruokintaa Kätönlammella jo heinäkuussa. Tällainen keskustelu jo teoriatasollakin on täysin mahdotonta – en ole enää vuosiin ollut kyseisen herran kanssa puheyhteyksissä. Tähän on syynä meidän erilaiset näkemykset järjestön johtamistavoissa.

Me Kajaanin jokisorsien ja joutsenten ystävät olemme lukeneet myös kaikki ympäristöteknisen lautakunnan päätöksen asiakirjat varsin yksityiskohtaisesti ja tarkasti – niissä ei varsinaisesti väitetäkään, että Kynskin ruokinnassa olisi rotta-ongelmaa. Rottahavaintoja on tehty eri puolilla kaupunkia ja uutisointien mukaan se on tällä hetkellä valtakunnallinen ilmiö.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ympäristöteknisen lautakunnan päätöksen mukaan ruokinnasta vastaavat "yhdistykset" voisivat jatkaa ruokintaa kelluvaa ruokintalauttaa käyttäen. Lautakunnan puheenjohtaja Pasi Kilpeläinen on julkisuudessa esittänyt, että lautta pitäisi rakentaa vedenpinnan alapuolelle eli ruokintapaikalle pitäisi Kajaaninjokeen rakentaa keinopohja.

Ruokintaa eivät hoida yhdistykset vaan yksityiset talkoolaiset (ilman mitään korvausta) ja ruokinta tapahtuu hyvien ihmisten lahjoitusviljalla.

Ympäristöteknisen lautakunnan päätökseen Linnanvirran sorsien ruokinnasta on ruokintaryhmä tehnyt oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimuksessa vaadimme oikaistavaksi eräitä käsitteellisiä virheellisyyksiä ja ehdotamme, että ruokintaa voitaisiin jatkaa nykyisellään tämän ruokintakauden loppuun saakka ja tänä aikana yhdessä Kajaanin kaupungin kanssa sovittaisiin ruokinnan jatkosta ja menettelyistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lautakunnan puheenjohtajan julkiset ulostulot eivät ole omiaan lisäämään yhteistyötä ja hyvää lopputulosta. Tällaisilla vaikutuspaikoilla olevan poliitikon tulisi ymmärtää vastuunsa ja pyrkiä löytämään myönteisiä ratkaisuja eikä repiä ja hajottaa.

ex-kansanedustaja (ps.)29Kajaani

Keskustelu Linnanvirran sorsien ruokinnasta Kainuun Sanomien Mielipide-palstalla päättyy toistaiseksi tähän.

Linnanvirran sorsien ruokintaryhmä ehdottaa, että ruokintaa voitaisiin jatkaa nykyisellään tämän ruokintakauden loppuun saakka.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä