Mielipiteet
Mielipide: Koulut alkavat liian aikaisin
Tiedän omasta kokemuksesta, että kun nukkuu enemmän, jaksaa paremmin oppia ja tehdä omia asioita ja mielikin on positiivisempi.
Väsyneenä ei joskus jaksa edes nousta kouluun ja oppiminen kärsii. Harrastuksiin ei jaksa mennä, koska väsyttää.
Koulut alkavat liian aikaisin. Koulut voisivat alkaa myöhemmin ja loppua siten myös myöhemmin.
Kaikki nuoret eivät pysty nukkumaan aikaisin illalla ja siksi uniaika vähenee ja siten myös oppiminen kärsii, koska väsyneenä on vaikea opiskella.
Jos koulu alkaisi myöhemmin, oppilaat nukkuisivat enemmän ja jaksaisivat paremmin.
Vähäinen uni on haitallista nuorille, joilla on vielä paljon oppimatta. Vähäinen uni voi myös lisätä stressiä ja ahdistuneisuutta siitä, että pitäisi nukkua enemmän ja mennä aikaisin nukkumaan, vaikka oma keho ei pystyisi siihen.
Ihmiset on luotu olemaan ihmisiä tietyssä iässä tietyssä rytmissä.
Mielestäni on mukavampi tehdä aamulla asioita rauhassa kuin lähteä kiireellä kouluun.
Aikuiset sanovat meille nuorille, että pitää kääntää unirytmi siten, että jaksaa nousta aamulla. On kuitenkin tutkittu, ettei nuoret välttämättä edes voi asettua samaan vuorokausirytmiin kuin aikuiset, vaan nuorilla se on muutaman tunnin jäljessä.
Monet nuoret ovat illalla virkeimmillään eivätkä yksinkertaisesti vain pysty nukahtamaan aikaisemmin.
Vanhemmat varmasti ovat monesti sanoneet, että valvomisen syy on puhelin ja että puhelimen käyttöä pitää vähentää. Joillakin yksi syy tietenkin voi olla myös puhelin, mutta monia muitakin syitä on.
Esimerkiksi se, että ihmiset on luotu olemaan ihmisiä tietyssä iässä tietyssä rytmissä. Olen huomannut, että jotkut vanhat ihmiset menevät aikaisin nukkumaan ja nousevat aikaisin, koska heille voi olla vaikeaa nukkua pitkään tai valvoa pitkään.
Eri-ikäisillä on erilainen päivärytmi eikä ihminen välttämättä voi vaikuttaa siihen, milloin väsyttää ja milloin on virkeä.
Koulut voisivat alkaa myöhemmin vaikka kokeeksi.
Monet kunnat ja puolueet sanovat haluavansa parantaa nuorten oloja.
Kehotan päättäjiä, joilla on vaikutusvaltaa tähän asiaan, miettimään asiaa nuorten näkökulmasta.
Koulut voisivat alkaa myöhemmin vaikka kokeeksi ja katsoa, onnistuisiko se, sillä uni on todella tärkeää opiskelun sekä jaksamisen kannalta.
Kajaanin lyseon oppilas