Koti-Kajaani

Mielipide: Kyse ei ole parkkimaksujen suuruudesta, vaan ennemmin vaivattomasta arjen asioinnista

Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki ensimmäisen kerran valtuustoaloitteen Kauppakadun kiekkopysäköinnin kokeilusta muutamaksi kuukaudeksi, vuonna 2017. Aloitteen käsittely viivästyi, kyselimme missä se viipyy, oli ollut kiireitä. Sitten asiaa perustettiin valmistelemaan kaupungin hallituksesta työryhmä. Siihen ei mahtunut perussuomalaista, vaikka aloite oli meiltä. Jopa kaupungin virkamies pohjusti asiaa Kainuun Sanomissa, ilmoittamalla, ettei lämpene kiekkopysäköinnille.

Ei ole hyvän tavan mukaista mielipiteen muokkausta etukäteen, virkamiehen taholta. Joskus joulun aikoihin oli muutaman viikon kokeilu ja taas asiaan otettiin jo ulkopuolinen konsultti, se ei ollut ilmainen paketti. Yrittäjäyhdistyksen myönteinen kanta oli "unohtunut" pois matkasta jne. Sen sain aivan vahingossa tietää eräältä Yrittäjäyhdistyksen jäseneltä, joka oli kokouksessa, missä asiasta päätettiin. Se tieto tuli myöhässä. Kokoukset oli jo pidetty. Loppu Kauppakatu uusittiin ja korona sen kun jatkui. Kaupunki tuli vastaan ja kiekkopysäköinti tuli voimaan. Se on ollut yrittäjien kertoman mukaan vilkasta aikaa. Nyt on laskeuduttu jälleen parkkimaksujen aikakauteen takaisin.

Kaupungin päättäjänä minua toki kiinnostaa, mitä kuuluu kaupunkikeskustan yrittäjille ja käväisin tervehtimässä heitä. Vaistosin selkeää alavireisyyttä. Moni totesi, että olisi annettu mennä kesään ja sitten yhdessä pohdittu molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt pitää kiittää niitä pieniä ja suuriakin veronmaksajia Kauppakadun varrelta, jotka ovat lähestyneet meitä, joko puhelimella tai sähköpostilla ja kiitelleet asian nostamista uudelleen esille, kannustaneet meitä. Samoin kiitos siitä, että iso ryhmä pienyrittäjiä kaupunkikeskustan läheisiltä kaduilta, näyttää meille vihreää valoa ja tukee aloitettamme. Kyse ei varmasti ole parkkimaksujen suuruudesta. Ennemmin vaivattomasta arjen asioinnista, silloinkin kun ikä ja liikuntarajoitteisuus hidastaa toimintoja. Kiireettömyydestä on hyötyä sekä asiakkaille että yrittäjille.

Yrittäjien hiipuva liikevaihto vaikuttaa selkeästi veronmaksukykyyn. Uskon, että kaupungille on suurempi hyöty suuremmasta verokertymästä kuin parkkimaksuista? Jatkamme valitsemallamme tiellä.

valtuustoryhmän pj. kuntavaaliehdokas 2021

Eila Aavakare, (

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

ps

.)

Kajaani haluaa muistuttaa, että kaupungissa kaikki on lähellä
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä