Koti-Kajaani
Mielipide: Opiskelijoissa on tämän maan tulevaisuus
Maksuton koulutus on valtavan upea asia ja kertoo osaltaan yhteiskuntamme arvostuksesta sivistystä kohtaan. Silti opiskelijat on ajettu hyvin ahtaalle koulutus- ja sosiaaliturvajärjestelmän kautta ja opiskelijaelämä näyttäytyy tasapainotteluna vaatimusten ja haasteiden ristitulessa, josta vain vahvimmat selviävät.
Toimeentulo tai oikeastaan sen puute, on yksi opiskelijoille stressiä aiheuttavista asioista, joka myös hankaloittaa keskittymistä opiskeluun. Erityisesti nykyiseen hintojen nousuun nähden opintotuen määrä on auttamatta riittämätön.
Opintosuunnitelman mukainen opintojen eteneminen vaatii aikaa ihan kokopäivätyön verran, joten työssäkäynnin ei pitäisi olla ehtona opiskeluajasta selviämiseksi. Myös opiskelijoilla on oikeus vapaa-aikaan, lomaan ja palautumiseen. Ei ole järkevää tai kenenkään etu, että opiskelijat ovat jo valmiiksi uupuneita työelämään siirtyessään.
"Ei ole kenenkään etu, että opiskelijat ovat jo valmiiksi uupuneita työelämään siirtyessään."
Mielestäni opinto- ja asumistuella pitäisi pystyä elämään kohtuullista elämää opiskelujen aikana ilman, että tarvitsee nostaa opintolainaa elämisen perustarpeisiin. Elintasoaan jokainen voi tietysti kohottaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Opintotuen lainapainotteisuutta ei tule entisestään lisätä, vaan sitä tulee lähteä purkamaan seuraavalla vaalikaudella opintorahaa korottamalla.
Osana laajempaa sosiaaliturvauudistusta pitäisi opiskelijoidenkin kohdalla siirtyä perustuloon, ettei aikaa tarvitse käyttää toimeentulosta stressaamiseen vaan voi keskittyä olennaiseen. Sitä ennen opintorahan ja asumistuen määrää pitäisi pikaisella aikataululla korottaa vastaamaan aidosti elinkustannusten hurjaa kasvua sekä opiskelijoiden tekemää vähintäänkin yhtä hurjaa työmäärää.
kansanedustajaehdokas (vas.)29Kajaani
Saara Karjalainen