Mielipiteet

Mielipide: Päättäjien valta ja vastuu Linnanvirran vesilintujen ruokinnassa

Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta saa keskiviikkona (23.11.) päätettäväkseen ehdotuksen Linnanvirrassa talviruokinnassa olevien vesilintujen, lähinnä sinisorsien, ruokintakiellosta.

Ruokintaa on hoidettu vuosikaudet vapaaehtoisin voimin talkootyönä siitä alkaen, kun kaupunki lopetti ruokinnan.

Ruokinnan lopettamista Kajaanin kaupunki perusteli sen kalleudella ja sillä, että kaupungilla ei ole voimavaroja sitä hoitaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nykyiset vapaa-ehtoisruokkijat hoitavat ruokinnan lahjoituksin ja talkootyönä.

Muistitietojen mukaan sorsat ovat talvehtineet Kajaaninjoessa noin 70 vuoden ajan.

Ruokkijat eivät ole havainneet missään vaiheessa ruokintapaikalla rottia, eivätkä rotat mielellään tulekaan tällaisille paikoille, joka on avoin ilman mitään suojaa ja ruokinta tapahtuu veteen tai pakkasten aikaan jäälle.

Päätösehdotuksen esittelytekstin mukaan ruokinnan lopettamiskiellon perusteluina ovat haittaeläinten, lähinnä rottien, lisääntyminen.

Lisäksi yksi pääkriteereistä on se, että ruokkijat eivät ole tehneet ja kustantaneet joelle kelluvaa ruokintalauttaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tähän allekirjoittaneet ruokintaringin jäsenet haluavat todeta, että ruokkijat eivät ole havainneet missään vaiheessa ruokintapaikalla rottia, eivätkä rotat mielellään tulekaan tällaisille paikoille, joka on avoin ilman mitään suojaa ja ruokinta tapahtuu veteen tai pakkasten aikaan jäälle.

Ruokintalautan osalta toteamme, että ruokkijoilla ei ole mitään taloudellisia mahdollisuuksia tällaisen lautan hankkimiseen.

Toteamme edelleen, että eräässä neuvottelussa sovittiin, että mahdollisen lautan hankkimista selvittää tekninen johtaja Jussi Heikkinen .

Tämän jälkeen emme ole kuulleet lautta-asiasta mitään ja olemme uskoneet, että asia on toteuttamiskelvottomana haudattu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jos ruokintakielto tulee, tulemme hakemaan päätökselle toimeenpanokieltoa ja esittämään Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle tarvittavia viranomaistoimia.

Vetoammekin ympäristötekniseen lautakuntaan ja sen jäseniin – päätöksentekijöiden on päätöksiä tehdessään aina muistettava, että päätöksiin liittyy myös vastuu.

Tässä tapauksessa, jos päätös tulee olemaan esittelyn mukainen, seuraus tulee olemaan se, että muutamien viikkojen kuluttua Kajaanin kaupungin alueelta tulee löytymään noin 400 sinisorsaa nälkiintyneinä ja paleltuneina kuoliaiksi ja varisten, harakoiden, naakkojen ja korppien ruokana.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on valvova viranomainen mm. eläinsuojeluun liittyvissä asioissa. Linnanvirran jokisorsien mahdollisesta ruokintakiellosta seuraava tilanne tulee olemaan eläinsuojelulain alainen.

Jos ruokintakielto tulee, tulemme hakemaan päätökselle toimeenpanokieltoa ja esittämään Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle tarvittavia viranomaistoimia.

Kajaanin jokisorsien ruokintarinki

Vilho Kallio,

Pentti Kettunen,

Merja Leinonen,

Jouni Ruuskanen

ja Mauno Sarajärvi

55 henkilöä allekirjoitti aloitteen, jonka mukaan kaupungin pitäisi kustantaa joessa talvehtivien lintujen ruokinta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä