Koti-Kajaani
Mielipide: Poliittinen korrektius
Poliittinen korrektius on Wikipedian määritelmän mukaan kielenkäytön tai toiminnan tapa, joka pyrkii olemaan loukkaamatta ketään. Tämä tapa on yleistynyt huolestuttavalla tavalla niin, että lopputulos on kääntynyt itseään vastaan. Enää ei vaikeista asioista uskalleta puhua ja ne lakaistaan maton alle. Miten ongelmat voidaan saada ratkaistua, jos asioista ei uskalleta puhua niiden oikeilla nimillä?
Näin vaalien alla on ollut huvittavaa lukea kuinka samat puolueet ja henkilöt, jotka ovat olleet aiheuttamassa ongelmia yhteisten asioiden hoidossa ilmoittautuvat nyt niiden ratkaisijoiksi. Muutenkin Suomen puoluesysteemi on sairas ja pitäisi parantaa. Puolue tekee päätökset kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen puolesta. Eri mieltä olevat savustetaan ulos tai mustamaalataan niin, että uskottavuutta toimia ei enää löydy.
Mielestäni kunnanvaltuutetun kuten myös isommassa kuvassa kansanedustajien pitäisi edustaa ennen kaikkea äänestäjiään eikä puoluettaan. Liian pitkään meillä on ollut malli, jossa äänestämällä ei välttämättä voikaan vaikuttaa. Ehkä juuri tämän vuoksi liian moni jättää kokonaan äänestämättä.
Kaikesta huolimatta rohkaisisin niitä noin 50 prosenttia kajaanilaisista, jotka eivät viimeksi käyttäneet äänioikeuttaan, nyt menemään vaalipäivänä antamaan äänensä muutokselle. Mikäli jätät äänestämättä on se sama kuin hyväksyisit nykyisen menon ja et halua asioiden menevän eteenpäin. Äänestä tällä kertaa jotain uutta ehdokasta, jolla on hyviä ajatuksia äläkä sitä samaa vanhaa tuttua, joka ei ole pitänyt lupauksiaan tähänkään asti.
Meillä Kajaanissa ei auta jäädä paikoilleen vaan meidän täytyy olla positiivisen kehityksen kärjessä. Kainuun vahvuudet täytyy kääntää meidän kilpailueduksi. Nuoret täytyy saada jäämään kotikuntaansa ja paluumuuttajat houkuteltua takaisin kotiseudulleen. Poliittisella suhmuroinnilla ja omaan napaan tuijottamisella tämä ei tule onnistumaan. Ainoastaan työtä tekemällä, monipuoliset opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet tarjoamalla ja ennen kaikkea rehellistä yrittäjyyttä tukemalla me pärjäämme myös tulevaisuudessa.
Juha-Matti Mykkänen