Mielipiteet

Moision missio

Moisiovaaran koululla on aivan mainio leikki- ja liikunta-alue. Se on tyttäreni mielipaikka kesällä, eikä ihme.

On monenlaisia keinuja, liukumäki, valtava hiekkalaatikko ja kiipeilypaikka. Vanhemmat käyttäjät voivat pelata pöytätennistä ja monitoimisessa pelikaukalossa jalkapalloa, tennistä, lentopalloa ja varmaan sählyä.

Alueella näkee päiväkerholaisia ja vanhempaakin väkeä.

Tapasimme koululla kylätoimikunnan ja sillä kertaa myös päiväkerhon vetäjän, Karin. Hän tuntui tietävän kaiken mahdollisen kylästä. Hän kävi talo talolta läpi tilanteen.

Useimmissa taloissa asuu enää vain yksi ihminen tai ei yhtäkään. Kaikki ovat ikäluokkaa, joka lähtee kylältä aikanaan viimeiselle matkalle.

Kari kysyi, näimmekö edellisenä päivänä lentäneen helikopterin. Kyllä näimme, kun se teki laajan kierroksen alueen ympäri. Helikopterissa matkusti kuulemma kunnanjohtaja. Hahmotteliko Heimo-tohtori koneessa kunnan tulevaisuutta ja ehkä missiota Moisiolle.

Tilanne on tukala, mutta onhan meillä nämä Puutavaratiet ja Kainuun selluliiton biostrategia sekä etelän virkanaisten Kainuuseen houkuttelukampanja.

Moisioonkin on rakennettu koulualueelta Hattaraan johtava kahden kilometrin mittainen metsäautotie, mikä on piristänyt alueen maaanrakennusklusteria.

Tietä pitkin voidaan sitten rahdata kaikki puut Likojoen rannalta asti, viimeistään sitten, kun Moisiovaaran kaikki rinteet on parturoitu näyttämään kerityiltä lampailta.

Kari on kotoisin Suomussalmelta ja muistelimme, että muinoin Moision pojat kävivät katselemassa Jumaliskylän tyttöjä, jotkut polkupyörällä (minä) ja jotkut mopolla. Mopoja oli samaan aikaan liikkeellä kymmeniä.

Kyselin aiemmin päiväkerhon naispuoliselta vetäjältä hänen synnyinseutunsa Jumaliskylän nykyisestä tilanteesta.

Se tuntui olevan, mikäli mahdollista, selvästi huonompi kuin Moisiossa. Hän totesi muun muassa, että ei sielläkään ole enää kauppaa.

Eikä ole mopopoikia kylällä näkynyt.

Ismo Heikkinen

Kajaanilainen Moisiovaaran kesäasukas