Mielipiteet
Näkökulma: Kajaani – pieni kaupunki, suuri pelialan vaikutus
Pelialan koulutus Kajaanin ammattikorkeakoulussa (KAMK) on toiminut vuodesta 2006 alkaen ollen yksi Suomen edelläkävijöitä alan koulutuksessa.
KAMK pelialan koulutuksessa pieni osa opiskelijoista on kotoisin Kainuun alueelta ja suuri osa muualta Suomesta muuttaneista olisi valmiita jäämään Kainuuseen, mikäli työpaikkoja on tarjolla.
Kainuun alueelle, etenkin Kajaaniin, on syntynyt koulutuksen myötä pelialan klusteri eli toimiala koostuen useista yrityksistä, jotka tuovat alueelle työpaikkoja ja verotuloja.
Kajaanissa toisen asteen pelialan koulutusta tarjoaa Kainuun Ammattiopisto (KAO) ja Kainuun alueella perusopetuksen puolella on toiminut pelikehityksen kerhoja jo kymmenen vuoden ajan.
Kansainvälinen pelialan järjestö IGDA toimii aktiivisesti ja Northern Game Summit – pelialan tapahtuma kokoaa Kajaaniin vuosittain pelialan toimijat.
Kajaanissa on kymmenisen vakiintunutta pelialan yritystä, joista kolmasosa ylittää miljoonan euron liikevaihdon.
Suomen peliteollisuuden kasvu vuosina 2021–2022 kuvastaa sen sitkeyttä ja merkitystä maan taloudessa.
Veropäivänä esiin nousevat menestystarinat osoittavat pelialan vaikutuksen Suomen talousympäristössä.
Kajaanissa on kymmenisen vakiintunutta pelialan yritystä, joista kolmasosa ylittää miljoonan euron liikevaihdon.
Kajaanin pelialan yritykset työllistävät yhdessä noin sata henkilöä, joista osa on ulkomaalaisia.
Pelikehittäjien osaaminen on monialaista.
KAMK on lähtenyt yhteistyössä pelialan yritysten kanssa kehittämään edelleen pelialan koulutusta vastaamaan yritysten työvoimatarpeisiin.
Uudet koulutukset ammattikorkeakoulu (AMK)- ja ylempi ammattikorkeakoulu (YAMK)-tasoilla toteutetaan englanninkielisenä laajentaen hakijapotentiaalia maailmanlaajuiseksi.
Pelikehittäjien osaaminen on monialaista. Mukana kehitystiimissä on peligraafikkoja, - ohjelmoijia, -tuottajia, -suunnittelijoita, -testaajia ja useita muita erityisalojen osaajia kuten esimerkiksi peliäänet ja yhteisön managerointi.
Kaupallinen menestyminen vaatii myös liiketoimintaosaamista ja sekä johtamiseen liittyvää osaamista.
Syksyllä 2023 aloitti uusi peliliiketoimintaan ja -johtamiseen painottuva Master of Game Business Management -koulutus, joka johtaa YAMK-tutkintoon.
Kansainvälisessä pelialan yrityksessä vanhemman pelisuunnittelijan roolissa toimiva opiskelija kuvaa hakeutuneensa tähän KAMKin koulutukseen omaa urakehitystään ajatellen.
"Näen tämän koulutuksen tuovan muita tutkintoja käytännönläheisemmän vaihtoehdon alalla työskenteleville, jotka haluavat kehittää osaamistaan töiden ohella. Vaikka tässä on kuukausi opintoja takana, niin koen tehneeni oikean valinnan opintojeni suhteen!"
Koulutukset toimivat kärkenä luoden alustan uusien pelialan yritysten käynnistämismahdollisuuksille Kajaaniin ja Kainuuseen.
PELIKAN – Pelialan kansainvälinen koulutus ESR-rahoitteisessa hankkeessa tavoitteena on pitää kainuulainen pelialan koulutus kärkituotteena ja lisätä kansainvälisyyttä.
Uudet, englanninkieliset koulutukset tuovat Kainuuseen kansainvälisiä osaajia ja nostavat KAMKin profiilia pelialan kouluttajana sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Yhteistyössä GameCity Kajaani –hankkeen ja Kajaanin kaupungin kanssa, nämä koulutukset toimivat kärkenä luoden alustan uusien pelialan yritysten käynnistämismahdollisuuksille Kajaaniin ja Kainuuseen.
Kajaanilaisen Critical Forcen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Veli-Pekka Piirainen on todennut näin: ”KAMK:n pelialan koulutus on ollut meille erittäin tärkeä, sillä olemme saaneet KAMK:n valmistuneista pelialan osaajista yritykseemme lukuisia lahjakkaita työntekijöitä. PELIKAN-hankkeessa kehitettävä kansainvälinen pelialan koulutus tuo todella paljon lisäbuustia, eloa ja osaamista Kajaanin kaupungin pelialalle ja todennäköisesti alueelle syntyy sitä kautta myös uutta yritystoimintaa #GameCity Kajaani hankkeen myötävaikuttamana.”
Peliala Kajaanissa
Kajaanissa toimii aktiivinen pelikehitysyhteisö, johon kuuluu koulutustoimijat opiskelijoineen, yrityksiä ja kolmannen sektorin toimijoita.
Master of Game Business Management -koulutus käynnistyi 2023 syksyllä.
Pelikehityksen englanninkielinen Game Development - AMK-koulutus aloittaa syksyllä 2024.
Hakuaika englanninkielisiin koulutuksiin on 3.-17.1.2024 (Lisätietoja www.kamk.fi)
Pelistudioita on koko Suomessa 232 (2022).
Liikevaihto alalla oli vuonna 2022 ennätyksellinen 3,2 miljardia euroa. (Neogames 2023.)
Kirjoittajat:
Tanja Korhonen
filosofian tohtori (tietojenkäsittelytiede),
yliopettajana KAMK Master School
Hannu Juntunen
insinööri
projektipäällikkö Kajaanin ammattikorkeakoulu
Lähteet: Neogames. (2023). Suomen peliala 2022 –selvitys.