Mielipiteet

Näkökulma: Vienan Karjala 1900-luvun alun lehti- ja viranomaisteksteissä

Kirjoittaja on FT, eläkkeellä oleva venäjän ja äidinkielen lehtori.

Arkangelin läänin maaherra I. V. Sosnovski vieraili kesällä 1908 Vienan Karjalassa. Korkearvoisen virkamiehen vierailu oli harvinainen tapahtuma, olihan edellisen kuvernöörin käynnistä kulunut yli puoli vuosisataa. Maaherran tietoon saatettiin Vienaa vaivaavat ongelmat ja niistä suurin: tiettömyys.

"Tieto leviää parhaiten teitä pitkin", sanoivat opettajat ja vaativat teiden rakentamista, jotta lapset pääsisivät kouluun. Myös papit valittivat, että he eivät voi hoitaa velvollisuuksiaan olemattomien teiden takia. Maaherra antoi lupauksen, josta kaikki ilahtuivat: "Kolmen vuoden kuluttua täällä on teitä." Näin kuvaa Bubnovski -niminen kirjoittaja Pohjois-Venäjän tutkimuksen Arkangelin seuran tiedotuksia -lehdessä (5/1917) toiveita herättävää maaherran vierailua.

Syrjäinen Vienan Karjala oli pitkään elänyt omissa oloissaan, mutta 1900-luvun alussa alue sai huomiota Arkangelissa ilmestyvissä lehdissä ja viranomaisjulkaisuissa. Yhtenä syynä viranomaisten havahtumiseen oli suomalaisten heimosoturien toiminta Vienan Karjalassa. Näihin heimoaatteen kannattajiin kuului Ilmari Kiantokin , jonka suhdetta Vienaan Kari Sallamaa on tarkastelut kiinnostavasti eri yhteyksissä. Arkangelin läänin hengellinen ja maallinen valta oli ryhtynyt taistoon "pansuomalais-luterilaista" propagandaa vastaan.

Ortodoksisen kirkon piirissä perustettiin Ortodoksisen Vienan Karjalan veljeskunta kitkemään "pansuomalaisuutta". Arhangelsk-lehti uutisoi vuonna 1908 veljeskunnan kokouksista, joissa käsiteltiin muun muassa Vienan poliittista tilannetta, Vienan Karjalan liiton perustamista ja suunnitelmia liittää karjalaiset Suomen yhteyteen.

Läänin tilastokomitea puolestaan laati julkaisun Arkangelin Karjala (1908), jossa tarkastellaan Vienan Karjalan historiaa, liikenneyhteyksiä ja kouluoloja. Samoista aiheista kirjoitettiin myös lehtiteksteissä.

Arkangelin Karjala -kirja julkaistiin kahdesta syystä. Ensiksi Vienan Karjala oli Venäjän pohjoisista alueista vähiten tutkittu ja aluetta tarkastelevaa talouteen ja kulttuuriin liittyvää venäjänkielistä kirjallisuutta oli niukasti.

Toinen syy oli kulttuurinen ja poliittinen. Venäläiset pitivät karjalaisia hengeltään ja uskonnoltaan sukulaisina sillä perusteella, että nämä olivat liittyneet ortodoksisuuteen jo noin tuhat vuotta sitten. Lisäksi karjalaiset olivat taistelleet vuosisatojen ajan venäläisten rinnalla suomalaisia ja ruotsalaisia vastaan. Vienalaisten takapajuinen kotiseutu kaipasi pikaisia parannuksia, ja uudistusten myötä karjalaiset haluttiin pitää erillään suomalaisten vaikutusvallasta.

Kirjassa tuodaan esiin karjalaisten koulujen ongelmia. Harvaan asutussa Karjalassa lapset eivät päässeet kouluun vaikeakulkuisten yhteyksien vuoksi, ja nekin, jotka olivat aloittaneet koulun, jättivät sen kesken. Suomeen lähdettiin elantoa hankkimaan niin pian kuin ikä salli, kun koulukaan ei tarjonnut lähtevien kannalta tärkeää suomen opetusta.

Myös koulun opetuskieli tuotti hankaluuksia. Karjalankielisten lasten ja venäjänkielisten opettajien oli vaikea ymmärtää toisiaan. Kirjassa ehdotetaan, että opettajien pitäisi olla karjalaislähtöisiä ja heitä pitäisi kouluttaa joko karjalaisille tarkoitetussa oppilaitoksessa tai Arkangelin opettaja- tai pappisseminaarissa.

Suomen kieltä esitetään vapaaehtoiseksi oppiaineeksi, jotta se houkuttelisi karjalaisia nuoria käymään koulunsa loppuun. Samalla opittaisiin myös venäjän kielen taito ja perehdyttäisiin venäläiseen kulttuuriin.

Kielikysymys ei ollut vain koulujen vaiva. Arhangelsk-lehdessä 15.3.1908 julkaistussa matkakertomuksessa kirjoittaja tekee Vuokkiniemellä havaintoja siitä, miten pelko Suomen vaikuttamispyrkimyksiä kohtaan on saanut paikalliset vallanpitäjät varuilleen. Usein jännitteitä kuitenkin synnyttävät itse viranomaiset ja papit. Hän kertoo tapauksen, jossa karjalaisnaiset joutuivat ilmiannetuiksi viranomaisille, koska he hihittelivät jumalanpalveluksessa. Syy tähän oli se, että naiset eivät ymmärtäneet, mitä pappi puhui.

Asiat pitää kirjoittajan mielestä ratkaista viisaasti eikä alentua ilmiantoihin, ja hän kehottaa pappeja toimimaan niin, että kansa ymmärtäisi, mitä jumalanpalveluksessa puhutaan. Kirjoituksessa otetaan kantaa tiekysymykseenkin. Siinä vaaditaan, että venäläisten pitää yhdistää Vienan Karjalan raja-alue Vienanmeren rannikkoon rakentamalla teitä, jotta karjalaisia ei uhkaisi nälkäkuolema.

Teistä kirjoittaa myös nimimerkki R. Pohjois-Venäjän tutkimuksen Arkangelin seuran tiedotuksia -lehdessä (7/1911). Hän ehdottaa teiden rakentamista sekä länteen Kajaanin suuntaan että itään Vienan Kemiin. Jos olisi tie molempiin suuntiin, karjalaisten ja Karjalassa palvelevien venäläisten ei tarvitsisi kärsiä ajoittain puutetta ruuasta ja muista tarvikkeista.

Myös postinkulun nopeuttamisen kannalta teiden rakentaminen olisi tärkeää, varsinkin rajan yli Suomeen pitäisi saada kunnon kulkuväylä.

"Ei tullut teitä kolmen kuukauden kuluttua eikä niitä ole vieläkään", kirjoittaja Bubnovski toteaa pettyneenä. Silti hän toivoo, että "demokraattisen Venäjän uudet vallanpitäjät eivät jättäisi karjalaisia lapsipuolen asemaan vaan suhtautuisivat näihin kuin omiin lapsiin".

Vienan Karjalassa puhalsivat kuitenkin jo maailmanpolitiikan kylmät tuulet; muutkin kuin suomalaiset heimosoturit ja tsaarin viranomaiset olivat kiinnostuneita Vienasta.