Ulkomaat

Norja kiristää koronarajoituksia 10 kunnassa – kauppakeskukset suljetaan ja etäopetusta lisätään

Kauppojen aukioloa rajoitetaan Norjassa ensimmäistä kertaa pandemian aikana näin voimakkaasti.

Norjassa kiristettiin lauantaina koronavirusrajoituksia, jotta viruksen helpommin tarttuva muunnos ei pääsisi leviämään. Osa rajoituksista on koko pandemia-ajan kovimpia.

Toimenpiteet koskevat Osloa ja yhdeksää muuta kuntaa.

– Olemme onnistuneet yhdessä nujertamaan viruksen jo useita kertoja, ja olen vakuuttunut, että pystymme siihen jälleen, Norjan terveysministeri Bent Høie sanoi lehdistötilaisuudessa uutistoimisto Reutersin mukaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hallituksen määräyksellä kauppakeskusten ja suurimman osan liikkeistä pitää sulkea ovensa lauantaina. Ainoastaan ruokakaupat, apteekit ja huoltoasemat saavat olla normaalisti auki.

Kyseessä on ensimmäinen kerta koko pandemian aikana, kun kauppojen aukioloa rajoitetaan näin voimakkaasti Norjassa. Uudet rajoitukset ovat voimassa vähintään tammikuun loppuun asti.

Rokotetoimituksissa ongelmia

Koronaviruksen brittimuunnoksen leviämistä yritetään hillitä Norjassa myös keskeyttämällä seurojen järjestämät liikuntaharrastukset, sulkemalla ravintolat ja kouluissa lisätään etäopetusta. Hallitus myös vetosi kansalaisiin, jotta nämä eivät vierailisi toistensa kodeissa.

Høie korosti sitä, että ihmisten ei pitäisi mennä asioimaan niissä naapurikuntien liikkeissä ja palveluissa, jotka on suljettu omassa kunnassa, kertoo Norway today.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Norjan on yrittänyt rajoittaa koronaviruksen ja erityisesti sen uuden muunnoksen leviämistä tiukoilla matkustusrajoituksilla, jotka ovat Euroopan kovimpia. Maan rajoilla on muun muassa aloitettu pakolliset koronatestit.

Norjassa on todettu lauantaihin mennessä yli 50 virusmuunnoksen aiheuttamaa koronavirustartuntaa.

Yhteensä tartuntoja on raportoitu Norjassa Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan yli 60 000. Viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut noin 550 ihmistä.

72 000 norjalaista on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen ja 1 900 toisen. Perjantaina selvisi, että Norja saa helmikuussa vain 18 prosenttia AstraZenecalta odottamastaan rokotemäärästä. Maahan oli määrä tulla 1,12 miljoonaa annosta, mutta tulossa on 200 000.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Belgiassa rajoitetaan matkustamista

Myös Belgiassa on kiristetty rajoitustoimenpiteitä uuden viruslinjan yleistymisen estämiseksi. Belgia on kieltänyt kansalaisilta ulkomaille suuntautuvat lomamatkat helmikuun loppuun asti.

Belgia haluaa välttää viime talven tapahtumat, jolloin virusta tuli maahan Alpeilla lomailleiden mukana. Näin kävi myös joulun ja uudenvuoden aikaan, kun 160 000 belgialaista lomaili ulkomailla hallituksen ohjeistuksen vastaisesti.

Belgian koronatilanne oli syksyllä todella vakava, mutta tällä hetkellä maassa on parempi tilanne kuin sen naapurimaissa Britanniassa, Hollannissa ja Saksassa.

Belgiassa on todettu lähes 700 000 tartuntaa ja viruksen aiheuttaman covid-19-tautiin on kuollut yli 20 000.

Viime toukokuussa Norjan hallituksen ministerit ilmoittivat koronarajoitusten lieventämisestä Oslossa. Lauantaina Norjassa otettiin käyttöön koko pandemia-ajan kovimpia viruksen vastaisia toimenpiteitä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä