Paikallisuutiset

Nostalgia: Verinen painiottelu Sotkamossa – talviäreä karhu repi sedän päätä, veljenpoika ehätti apuun aseen kanssa

Ammutun karhun talja, pää ja sappirakko päätyivät huutokaupasta ampuja Jonnelle ja painikumppani Mannelle.

Juttu julkaistu Kainuun Sanomissa 14.1.1993.

Painiottelu Tuhkakylän Erän Manne Laatikaisen (61) ja superraskaansarjan kontion välillä oli maanantaina saada hirveän lopun, kun otus miehen selätettyään ottikin julmat kulmahampaansa käyttöön.

Setänsä huutojen perässä paikalle säikkymättä ja äkäisesti hiihtänyt Jonne Laatikainen (19) rupesi oikopäätä mattotuomariksi ja tuomitsi karhun niskaa pitkin ammutulla laukauksella. Karhu nytkähti laakista Mannen päälle kuitenkin hartioita hampaillaan vielä hapuillen.

Taljasta ei edes kilpailtu

Lomalla setiensä luona vieraileva juvalainen Jonne ja Kainuun keskussairaalassa vielä muutaman päivän matkaileva Manne saattoivat jo keskiviikkona kuitenkin iloita siitä, että karhun jäännösten huutokaupasta lähes kaikki saatiin omiin käsiin. Mannen velimies Urpo Laatikainen huusi Sotkamon poliisiaseman pihalla kolmesataapäisen yleisön riemuksi karhun sappirakon, pään ja taljan.

Mustan ja tuuhean turkin metsästäjäsuku sai vastahuudoitta 2000 markalla, mutta päästä ja sappirakosta käytiin kunnon kilpailu. Pään hinta kohosi 700 markkaan ja sapesta Urpo Laatikainen joutui maksamaan 500 markkaa. Siitinluu lipsahti vahingossa 250 markalla Olli Koutaniemelle, kun meklari ei malttanut kuunnella korotustarjousta.

Vaatimattomina miehinä Manne ja Jonne Laatikainen eivät piittaisi tapauksen aikaansaamasta kohusta ja julkisuudesta. Molemmille karhun ensitapaamisesta jäivät pysyvät muistot. Mannelle varsin kouriintuntuvat, varsinkin päälakeen.

Sutta perässä karhu vastaan

Jonne ja Manne kertovat jälkikäteen, että Lahnasjärven suunnalla oli nähty suden jäljet, joita jo edellisellä viikolla oli käyty katsomassa. Maanantaina miehet päättivät käydä tutkimassa uudestaan, koska suden oli sanottu olevan tulossa sieltä suunnalta.

– Vesakolla tuli vastaan vanhat lumijäljet, joista ei tiennyt, mitkä ne olivat. Ne vain vähän kuultivat. Minä jäin niitä siihen katselemaan ja Manne lähti niitä jälkiä pitkin hiihtämään. Että näkisi paremmin sen jäljen, kun se välillä hävisi kokonaan, Jonne muistelee.

Jonne kertoo lähteneensä tovin kuluttua Mannen latua hiihtelemään hienoisessa lumisateessa.

– Sitten minä tulin siihen kohdalle, mistä se oli noussut makuulta. En minä siinäkään tiennyt, että mikä se oli, kun en ole ikinä karhua nähnyt. Kuvia vaan ja jälkiä.

Jonne ei äkkiseltään makuuksille tultuaan osannut yksin arvata otusta karhuksi. Manne oli jo silloin ehtinyt mennä edemmäksi.

– Minulla oli niin eri kuva siitä karhun talviunesta ja talvipesästä. Sen näin, että joku isompi siinä on maannut.

Kuului huuto ja paukonen

– Sitten kuului Mannen karjaisu ja paukonen.

Mytäkän alkaessa Jonne lähti painamaan Mannen latua pitkin parhaansa mukaan, kun arvasi, että nyt on hätä kädessä.

Hänestä ei näkynyt muuta kuin veressä oleva pää, nahka jo repsotti sivulla.

– Sitten näin Mannen karhun alla. Hänestä ei näkynyt muuta kuin veressä oleva pää, nahka jo repsotti sivulla. Pudotin pyssyn selästä ja vissiin vedin panoksen piippuun jo vauhdissa. Ajattelin, että pitää mennä lähemmäksi, kun ei tiedä mitenkä päin Manne on. Tulin siihen yläpuolelle ja näin, että Manne ja karhu ovat ihan samansuuntaisesti. Menin kyykkyyn ja siitä lonkalta ammuin karhun rintapielestä niskaan karhun myötäisesti. Niin että menisi karhua pitkin koko matkan, eikä kävisi Manneen. En ampunut päähän suoraan vaan siitä korvalta.

Se ei kun nytkähti ja vielä siinä hamuili Mannea kädestä ja olkapäästä puri.

– Se ei kun nytkähti ja vielä siinä hamuili Mannea kädestä ja olkapäästä puri.

Jonne kertoo, että tilanne laukesi häneltä heti niin, että melkein jalat putosivat alta.

– Minä siinä vain katsoin sitä. Manne kun karhun alta pyörähti niin se - liekö ollut vielä edes pystyssäkään -vielä paukasi sitä kerran. Minä siihen paukoseen siinä heräsin ja sillä kohtaa vasta helpotti.

Mannen päähaavoille annettiin pikainen ensiapu eli pantiin nahkariekaleet jotakuinkin paikoilleen. Oikopäätä kumppanit keräsivät kamppeensa ja lähtivät hiihtämään omaa latua autolla ja suoraan sairaalaan.

Karhu pääsi yllättämään

Karhu oli päässyt yllättämään seuraajansa muutaman metrin päästä näreen takaa kierrettyään ensin ketunlenkin. Ampumaan Manne ennätti vain yhden kerran ja kuti meni turkkitutkimusten mukaan karhun vatsaa raapien.

– Se ei yhtään pysähtynyt vaan kävi päälle.

Mies kertoi, että karhu ryntäsi ja kävi ensin hampaillaan kiinni oikeaan reiteen ja sitten vasempaan olkavarteen. Paksu turkishaalari suojasi kehoa niin, että vain kulmahampaat iskivät ihoon asti.

Se vaan puri ja ölisi.

– Se vaan puri ja ölisi.

Selätettyään miehen karhu aukaisi kitansa ja rupesi yltäpäin hampaillaan järsimään Mannen päälakea, mutta ei onneksi yltänyt alahampaillaan silmiin. Lakki oli pudonnut rytäkässä alkuunsa.

135-kiloiseksui punnittu otso ei kuitenkaan käyttänyt painiottelussa kynsiään sääntöjen vastaisesti.

– Hampaillaan se tämän kaiken teki. Se oli iäisyys se aika, minkä se puri. Olisiko se huomannut sen pojan tulon sitten, niin se hyökkäsi tuota kaljua päänahkaa repimään. Siihen päälle se poika sai sen ampua. Olisi kai se kerinnyt tuon pään syyvvä kokonaan, jos se olisi pidempään sitä saanut jyrsiä.

Apulaislääkäri Jouko Kotimäki tulee jutustelun aikana kierrolle. Hän toteaa, että vammat ovat korjautuneet hyvin. Tulehduksen merkkejä ei näy.

– Hyvin on lähtenyt parantumaan.

Lääkäri lupailee, että metsästäjä pääsee parantelemaan haavoja muutaman päivän päästä kotioloihin.

– Kunhan nähdään, että haavat varmasti kunnolla tarttuvat kiinni. Jos ne jostain kohtaa rupeavat repeilemään, siinä on tulehduksen vaara.

Petovammoja joudutaan korjailemaan sairaalassa varsin harvoin.

– Joskus on kyllä niitä koirien puremia, Kotimäki sanoo.

Hänen mielestään Tuhkakylän metsästäjät tekivät viisaasti, kun tulivat suoraan sairaalaan vammoja hoidattamaan.

Metsänpoikia molemmat

Metsästyshaluja raju painiottelu ja sen hengenpelastukseen huipentunut laukaus eivät ole vieneet sen enempää Jonnelta kuin Manneltakaan.

Jonne on käynyt metsällä jo kuusitoistavuotiaasta ja ampunut pari-kolme vuotta sitten ensimmäisen hirvensäkin. Nuorukainen pitää erityisesti linnustamisesta. Viime lauantaina hän oli mukana ilvesjahdissa. Jonne vierailee mielellään setiensä kotona metsästämässä ja kuuluu metsästysseura Tuhkakylän Erään

Hän on ammatiltaan kirvesmies. Ampumaharrastus ei ole ryöstäytynyt kilpailemiseen asti, vaikka nuorukainen saikin varusmiesaikanaan menestyksellisesti edustaa Korian pioneereita myös ampumajoukkueessa.

Monesta asiasta Jonne ja Manne ovat yhtä mieltä. Ja varsinkin siitä, että karhukanta on Kainuussa kasvamassa turhan tiheäksi.