Päällimmäiseksi lukijan mieleen!

Vaalikampanjoinnissa ehdokkaan tärkein tavoite on onnistua jäämään äänestäjien mieleen. Paikallislehden monikanavainen alusta, oman persoonan peliin laittaminen ja arvojen avaaminen luovat vahvan pohjan onnistuneelle kampanjalle.

Kuntavaaliehdokkaat käynnistelevät parhaillaan kampanjointia tavallisuudesta poikkeavissa oloissa, kun perinteiset vaalitilaisuudet kahviloissa ja toreilla eivät onnistu ainakaan tavallisessa mittakaavassa.

Henkiset vaalihernekeitot nautitaankin tänä keväänä Ylä-Kainuun sivuilla, joiden kautta mainostajalla on mahdollista tavoittaa viikkotasolla 12 500 printtilehden lukijaa ja yli 4 200 uniikkia verkkolehden lukijaa.

Laajalevikkisyyden ohella paikallislehti on vaalikeskusteluun paras työkalu myös tutkimusten mukaan, sillä lukuisista mediakanavista vain sanomalehdet pystyvät tarjoamaan tehokkaan, tavoittavan ja luotettavan alustan paikalliselle markkinoinnille.

Toimivassa mainoskampanjassa on tärkeää osata valita oikeat markkinointityökalut sekä toimiva, lukijoiden mielenkiinnon herättävä sisältö. Kokonaisuudessa yhdistyy perinteinen printtilehden mainos muihin markkinointituotteisiin, joita ovat esimerkiksi sisältömarkkinointijuttu, verkkobanneri sekä räätälöidyt sisällöt muihin kanaviin.

Valitsemalla Ylä-Kainuun markkinointikumppaniksesi saat mainosmateriaalin paitsi omaan paikallislehteen, myös vapaasti käytettäväksi muissa kanavissa, kuten sosiaalisessa mediassa, blogeissa ja omilla verkkosivuilla.

Henkiset vaalihernekeitot nautitaankin tänä keväänä Ylä-Kainuun sivuilla, joiden kautta mainostajalla on mahdollista tavoittaa viikkotasolla 12 500 printtilehden lukijaa ja yli 4 200 uniikkia verkkolehden lukijaa.

Mainoksen julkaisukanavan ohella tärkeää on valita myös sen sisältö niin, että se tavoittaa kohdeyleisön. Asiasisällön tuominen esiin oman persoonan kautta, henkilökohtaisia arvoja ja ajatuksia avaamalla on aina lukijalähtöinen valinta.

Yksi toimiva tapa siihen on avata niitä sisältömarkkinoinnin keinoin eli tarinamuodossa, joka jää lukijan mieleen. Tämä juttu, jota parhaillaan luet, on esimerkki sisältömarkkinoinnista.

Mitä lukijaläheisemmän ja vakuuttavamman kuvan ehdokas onnistuu välittämään itsestään äänestäjille, sitä varmemmin hän jää mieleen. Mainonnan ammattilaisena minä etsin apunasi niitä johtolankoja, asioita ja aiheita, joita kannattaa nostaa kärkeen juuri sinun kampanjassasi.

Ehdokkaiden kannattaa hyödyntää vaalien alla myös lehden tiiviisti seurattua mielipideosastoa. Napakat mielipiteet herättävät hyvää keskustelua ja jäävät ihmisten mieleen.

Ennakkoäänestyksen alkuun on vielä useita viikkoja, joten nyt on hyvä hetki paitsi ehdokkailla, myös äänestäjillä nostaa keskusteluun itselleen tärkeitä aiheita. Ylä-Kainuun kunnissa keskeiset vaaliteemat liittyvät elämisen edellytyksiin ja niiden turvaamiseen tulevalla vaalikaudella.

Äänestäjien kannalta kiinnostavia ovat esimerkiksi näkemykset siitä, minkälaisia päätöksiä tarvitaan, että niin nuoret kuin iäkkäätkin kuntalaiset voivat elää täysipainoista ja turvallista elämää Suomussalmella ja Hyrynsalmella.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan sinulle sopiva mainoskampanja sekä printtiin että digikanaviin järkevin kustannuksin ja toimivalla aikataululla. Muistathan, että kauttamme järjestyy myös erilaisten painotuotteiden, kuten esitteiden ja omien liitelehtien teettäminen, jotka voivat olla joko ehdokkaan omia tai puolueryhmän yhteisiä.

Mikäpä antaisi vahvemman kuvan yhteistyön hengestä kuin ryhmän yhteinen julkaisu tulevista vaaliteemoista. Yksi yhteistyön hedelmä voisi olla myös valtuustoryhmien yhteinen liitelehti vaalien jälkeen, jossa käydään läpi paitsi tulevan vaalikauden aiheita, myös laajemmin kuntien päätöksenteon vaiheita ja kulttuuria.

Titta Toivanen

FAKTA

Uutismedian liiton tammikuussa 2021 teettämän tutkimuksen mukaan sanomalehdet ovat ehdottomasti useimmiten käytetty kanava, kun ihmiset etsivät tietoa oman paikkakuntansa asioista.

Peräti 70 prosenttia etsii vastauksia sanomalehdestä tai sen verkkopalvelusta ja vain 41 prosenttia sosiaalisesta mediasta.

Tutkimuksen mukaan sanomalehdet ovat myös luotetuin kanava tiedonhaussa, joka liittyy äänestyspäätöksen tekemiseen.

Valitse sinäkin Ylä-Kainuu vaalikampanjasi alustaksi!

Ylä-Kainuu jaetaan jokaiseen kotiin juuri ennakkoäänestyksen alkaessa 7. huhtikuuta ja toisen kerran ennen vaalipäivää 15. huhtikuuta.

Muistathan myös kuntavaalitarjouksemme, joka on -40 % kaikesta lehti- tai digimainonnasta. Kysy myös tarjouksemme liitteistä ja sisältömarkkinointiartikkeleista.

Ota yhteyttä suoraan mediamyyntiimme: Titta Toivanen, p. 040 751 1749.

Tutustu myös vaalimainonnan oppaaseen, jossa neuvotaan mainostamiseen liittyvissä kysymyksissä – oppaan voit ladata osoitteesta https://www.slpkustannus.fi/mediamyynti-kuntavaalit/. Voit pyytää oppaan myös myyjältäsi!

Mainonnan ammattilaisena minä etsin apunasi niitä johtolankoja, asioita ja aiheita, joita kannattaa nostaa kärkeen juuri sinun kampanjassasi, Ylä-Kainuun myyntipäällikkö Titta Toivanen sanoo.